Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
YouNeverCall julkisti copycat-palkinnon

Kymppitonnin palkkio ensimmäisestä kuupuhelusta

24.9.2007 10:27 Yhdysvaltalainen matkapuhelinkauppa YouNeverCall tarjoaa 10 000 dollarin palkkion ensimmäisestä kuusta soitetusta kännykkäpuhelusta. Puhelun saa soittaa ihminen tai laite.

Kännykkäpalkinto ratsastaa Googlen äskettäin tarjoaman 20 miljoonan dollarin palkinnon maineella. 20 miljoonaa tarjotaan hankkeelle, joka ajaa yksityisellä ajoneuvolla kuussa vähintään 500 metriä vuoteen 2015 mennessä. Google tukee X-Prize -säätiön hanketta yksityisen avaruusmatkailun edistämiseksi.

YouNeverCallin palkintoehdoissa sanotaan, että puhelun välittämiseen saa käyttää mitä tahansa protokollaa kuusta, mutta sen pitää päätyä maanpäälliseen matkapuhelinverkkoon ja yhtiön päämajaan Los Angelesissa. Soittajan pitää pystyä vastaamaan muutamaan kyllä-tai-ei -kysymykseen oikein.

Google on tarjonnut 10 miljoonan dollarin edestä lisäpalkintoja. YouNeverCall matkii myös tätä piirrettä lupaamalla 500 dollaria ensimmäisestä tekstiviestistä, joka kulkee kuun kautta.

YouNeverCall muistutti myös, että kuupuhelun verkkovierailumaksut saattaa olla melko korkeita, kertoo The Register -uutissivusto.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (3)

Huono 0
Yhdysvaltalainen matkapuhelinkauppa YouNeverCall tarjoaa 10 000 dollarin palkkion ensimmäisestä kuusta soitetusta kännykkäpuhelusta. Puhelun saa soittaa ihminen tai laite.
Digitoday
Huono 0
Jos joku haluaa nopeasti rikastua, kannattaa heti mennä Helsinki Töölöönkadulle soittamaan Kuu-ravintolasta...

Mutta jos puhutaan tästä maata kiertävästä taivaankappaleesta, niin veikkaisin että kulut itse puheluun menevät reippaasti yli tuon 10.000 taalaa (puhumattakaan kuluista päästä soittamaan kyseistä puhelua). Asia olisi tietysti toinen jos DNA kuuluisi siellä, niin pääsisi huomattavasti halvemmalla!
...
Huono 0
Niin mut Elämä on!

Rikkaat saa lisää julkisuutta ja nimensä Kinnesin kirjaan.
Rauno
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin

27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.

.