Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Joulumyynti yhtiölle poikkeuksellisen tärkeä

Motorolalta kahdeksan uutta kännykkää joulumyyntiin

12.10.2007 09:23 Amerikkalainen matkapuhelinvalmistaja Motorola yrittää lisätä myyntiään joulumarkkinoilla. Yhtiö tuo loppuvuoden aikana kauppoihin kahdeksan uutta kännykkää.

Uusista puhelmista seitsemän on tarkoitettu jokapäiväiseen viestintään. Käytännössä se tarkoittaa keskihintaisia tai niitä halvempia puhelimia, joista on riisuttu korkeimman hintaluokan puhelimien ominaisuuksia.

Seitsemän W-sarjan puhelinta tulevat myyntiin kuluvan vuosineljänneksen aikana.

Uutuuksien lippulaiva on musiikkipuhelin U9. Siinä musiikin siirtäminen tietokoneen ja puhelimen välillä sujuu Motorolan mukaan yhdellä napin painalluksella.

U9:n tukemia musiikkitiedostoja ovat: Windows WMAv10+Janus DRM, MP3, AAC, AAC+. Puhelin tulee myyntiin kuluvan vuosineljänneksen aikana.

Erittäin vakavissa vaikeuksissa olevalla Motorolalle joulumyynti on tänä vuonna poikkeuksellisen tärkeä. Jos yhtiö ei onnistu parantamaan loppuvuonna kannattavuuttaan ja kännyköiden myyntimääriä, alkuvuodesta uhkaa tulla sysimusta.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.