Nokia tuo kosketusnäytön S60-sarjaan
16.10.2007 14:44 Nokia julkisti tänään tuen kosketusnäytöille S60 -älypuhelinten ohjelmointialustalle Lontoossa pidettävässä Symbian Smartphone Show’ssa. Tätä uutista on odotettu, sillä Nokia esitteli videota kosketusnäyttöisestä puhelimesta elokuun lopun Go Play -tapahtumassa.
Nokia lisensoi S60-alustaa myös muille valmistajille. Tiedotteen mukaan kosketusnäyttö ja muut uudet piirteet ovat tarjolle puhelimiin, jotka valmistetaan ensi vuoden puolella. Kaikkiaan S60-alustalle on valmistettu 65 erilaista älypuhelinta. Niistä 35 pohjautuu alustan uusimpaan kolmospainokseen.
Uusi kosketusnäyttö vastaa pulssilla kosketukseen. Tämä helpottaa ja selkeyttää sen käyttöä.
Näyttö antaa valmistajille myös mahdollisuuden käyttää joko sormi- tai kynäkosketusta. S60-alustan uusin versio tukee myös kosketuspohjaista qwerty- ja puhelinnäppäimistöä.
Nykyisten S60 3rd edition -sovellusten luvataan toimivan ilman muutoksia myös uudella näytöllä.
Ohjelmistoalustan uudessa versiossa on myös laaja tuki erilaisille antureille, joiden avulla puhelin tunnistaa oman asentonsa ja liikkeensä. Alustassa on myös tuki läheisyys- ja valoisuusantureille. Tämä mahdollistaa uudentyyppisten käyttötapojen kehittämisen.

- ArkistoNokia lupailee täyttä tukea Youtubelle 16.10.2007
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat 10:46
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Trend Micro paikkasi kriittisen haavoittuvuuden
09.02.2007 Tietoturvayhtiö Trend Micro on julkaissut korjauksen erittäin vakavaksi luokiteltuun haavoittuvuuteen, joka uhkaa melkein kaikkia yhtiön tuotteita.
Kolme vuotta sitten
Markantalo-tekstari viemässä PAMia käräjille
09.02.2009 Suomen kaupan liitto aikoo haastaa Palvelualojen ammattiliiton (PAM) oikeuteen, koska viikonloppuna levisi tekstiviestikampanja Markantalon boikotoimiseksi, kertoo Aamulehti.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna 13:35
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Finnair suunnittelee yhteisyritystä 10:05
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- Puutteellisia sähkötuotteita myydään aiempaa enemmän 12:03
- Kreikassa vielä kiistaa eläkkeistä – neuvottelut jatkuvat 08:34
- Stockmann myynti kasvoi Venäjällä – tulos parani 08:49
- M-real teki selvästi tappiota 12:53
- » Taloussanomat.fi
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e














Kommentit (12)
S60 käyttöliittymä on yhtä hyvä koukuttamaan kuin esim 6210 oli aikanaan, tai jopa 2110. Jos kosketusnäytön myötä liittymän hyvät ominaisuudet ei poistu, on menestys taattu.
Se mitä odotan mielenkiinnolla on saakao Nokia kosketusnäyttönsä laadukkaaksi, nykyiset kun tahriintuvat todella helposti mutta materiaali varmaan vaihtuu kun käyttötapa vaihtuu... toivon mukaan.
http://www.youtube.com/watch?v=f3uPxep2OIk
Tuskimpa vaan Nokia aloitti hommat kun Apple julkaisi oman romunsa, vaan on jo aiemmin työstänyt tätä. Muistaako joku vielä 90-luvun kosketusnäytölliset PDAt tai 80-luvun kosketusnäytöllisen HP:n tietokoneen?