Spiidi: Rikesakkomarkkinointi täysin laillista

Kuva: Riku Isohella / Lehtikuva
22.10.2007 12:39 Poliisiviranomaisten Spiidi-liittymän johdolle antamien tietojen mukaan liittymän rikesakkomarkkinointi on täysin laillista. Spiidin operaattoritoiminnasta vastaavan Jari Isotalon mukaan kohuttu kampanja aloitetaan sovitulla aikataululla.
Isotalo toteaa, että kuluttajavirasto kielsi jo ennalta teleoperaattori GSM Suomen uuden Spiidi-liittymän markkinointikampanjan. Kuluttaja-asiamies totesi liittymän markkinoinnin laittomaksi ja viittaavan rikokseen yllyttämiseen.
GSM Suomi kuvaa Spiidi-liittymää yksinkertaiseksi matkapuhelinliittymäksi, jossa on rikesakkovakuutus. Sen mukaan yhtiö suostuu maksamaan sakon, jonka asiakas on saanut käytettyään matkapuhelinta liikenteessä.
Isotalon mukaan Spiidi-liittymän internetsivujen sisältö oli vuotanut yleisille keskustelupalstoille, joiden kautta Kuluttajavirasto pääsi jäljille alkutekijöissään olevasta kampanjasta.
- Erikoista tässä on, että kuluttaja-asiamies otti yhteyttä ennen ensimmäistäkään siirtoa uuden liittymän markkinoinnissa. Meillä oli pystyssä vain kehitysvaiheessa oleva nettisivusto, jonka osoite ei edes ollut yleisessä tiedossa. Emme ole pyynnöstämme huolimatta saaneet Kuluttajavirastolta kirjallista ilmoitusta asian tiimoilta, joten emme näe estettä kampanjan käynnistämiselle, Isola sanoo.
Isotalo huomauttaa ihmettelevänsä suuresti sitä, että Kuluttajavirasto ottaa mainoksemme välittömästi hampaisiinsa, muttei puutu mitenkään isojen operaattorien harjoittamaan sopimusten ketjuttamiseen.
- Kuluttajille on todellista haittaa siitä, etteivät he voi tehdä itselleen edullisempaa sopimusta, vaan ovat sidottuna laittomasti operaattoriinsa. Kuluttaja-asiamies ei ole puuttunut myöskään tapaukseen, jossa liittymän kerrotaan paljastavan maanteiden kameravalvonnat. Nyt tämä viraston nootti tuntuu lähinnä pienen toimijan ajojahdilta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta
27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (21)
Tässä voisi olla kyllä ideaakin: maksaisiko operaattori minulle lentolipun jos soittaisin 10 km korkeudesta 'tärkeän' puhelun henkilökunnan kielloista huolimatta?
sillä jopa operaattoriliiketoiminnoista vastaava
henkilö (ts. ex-konkurssiaiheuttajan) on nyt
vaihdettava sukunimeään Isolasta Isoksitaloksi tai välillä toisin päin.
Päättäisi jo sen, kumpaa huijaus-sukunimeä hän käyttääkään.
Aivan vastuutonta, oli sitten laillista tai ei. Ei ylinopeudessa ole kyse sakoista tai poliisista tai mistään muustakaan kuin muiden turvallisuudesta.
Mikä tahansa vakuutusyhtiö myy sellaisia tuotteita, En tiedä onko kellä operaattorilla pakattuan noita mukaan.