Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kuukauden myynti katosi taivaan tuuliin

Suomalaiskaupoille toimitettiin 1,9 miljoonaa kännykkää vuodessa

Kuva: Outi Järvinen / Lehtikuva

24.10.2007 14:34 Suomen matkapuhelinkauppa jatkaa kutistumistaan. Jälleenmyyjille toimitetuista puhelimista on alkuvuonna kadonnut kuukauden myyntiä vastaava määrä. Keskihinta laski edellisvuoden syyskuun 157 eurosta 139 euroon.

Tammi-syyskuun myyntimäärä oli jo 10 prosenttia viimevuotista jäljessä. Syyskuussa toimitettiin kauppoihin 153 000 matkapuhelinta, mikä neljä prosenttia vähemmän kuin viime vuoden syyskuussa.

Toimitusten euromääräinen arvo edelliseen vuoteen verrattuna laski vielä enemmän eli 15 prosenttia. Vuoden kumulatiivisen myynnin arvo laski 23 prosenttia.

Tammi-syyskuussa puhelimia toimitettiin kauppoihin yhteensä 1 249 000 puhelinta, mikä on 10 vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana.

3G puhelimien osuus
kokonaistoimituksista oli syyskuussa 24 prosenttia. Tiedot selviävät Elektroniikan Tukkukauppiaiden yhdistyksen kuukausiseurannasta.

Kuluneen 12 kuukauden aikana
matkapuhelimia on toimitettu kauppoihin noin 300 miljoonan euron arvosta. Samalla jaksolla toimitettujen puhelinten keskihinta on ollut 154 euroa kun se lokakuusta 2005 syyskuun loppuun 2006 oli 161 euroa.

Keskimäärin vuoden aikana kauppoihin toimitetaan runsaat 160 000 matkapuhelinta.


Matkapuhelintoimitukset jälleenmyyjille 12 kk:n aikana
  KPL EUR
Lokakuu 2006 174853 168
Marraskuus 2006 288312 174
Joulukuu 2006 221788 147
Tammikuu 2007 141480 128
Helmikuu 2007 85613 152
Maaliskuu 2007 131211 124
Huhtikuu 2007 104946 213
Toukokuu 2007 134073 177
Kesäkuu 2007 157899 180
Heinäkuu 2007 180462 127
Elokuu 2006 159618 121
Syyskuu 2007 153459 139
Keskiarvo 161 143 154
Yhteensä 1 933 714 298 114 242

Lähde: Eletroniikan tukkukauppiaat ry

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Suomen matkapuhelinkauppa jatkaa kutistumistaan. Jälleenmyyjille toimitetuista puhelimista on alkuvuonna kadonnut kuukauden myyntiä vastaava määrä. Keskihinta laski edellisvuoden syyskuun 157 eurosta 139 euroon.
Digitoday
Huono 0
Joltisenkin posketon määrä?
Onko keskivertopuhelimen käyttöikä enää edes 2 vuotta?
Huono 0
Lasketaanko näihin operaattoreiden kytkypuhelimet ja niiden subventoidut hinnat?
zoz
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.