Skype-kännykkä tähtää miljoonien kouraan

Moni operaattori on vierastanut ajatusta Skype-puhelimesta.
31.10.2007 16:16 Skype ja matkapuhelinoperaattori 3 julkistivat puhelimen, jolla Skypen voip-puhelut onnistuvat myös ulkosalla liikuttaessa. Analyytikko kuitenkin kummastelee 3:n päätöstä tukea ilmaisia internet-puheluja.
Skype-matkapuhelimen myynti alkaa 3:n päämarkkinoilla Iso-Britanniassa perjantaina ja ennättää myyntiin myös muissa operaattorin toimintamaissa ennen joulua. Maihin lukeutuvat muiden muassa Ruotsi, Tanska, Italia ja Itävalta, Dow Jones Newswires kertoo.
Suomessa puhelinta ei siis nähdä, mutta osapuolet aikovat toisaalta etsiä lisää operaattorikumppaneita muista maista.
Osapuolet odottavat myyvänsä puhelintaan satoja tuhansia kappaleita vuoden viimeisellä neljänneksellä ja miljoonia seuraavan muutaman vuoden kuluessa. Puhelimella Skypen käyttäjät voivat soittaa ilmaiseksi toisilleen internetin kautta.
Matkapuhelimen kehityksessä oli mukana Qualcomm ja kiinalainen Amoi Electronics. Tähän asti useimmat Skype-puhelut on tehty tietokoneen kautta kiinteitä nettiyhteyksiä käyttäen, ja moni operaattori on ollut haluton päästämään Skypeä verkkoonsa puhelutulojen pienenemisen pelossa.
Ovumin analyytikko John Delaney miettiikin, onko palvelulla pitkällä aikavälillä järkeä 3:lle. Jos käyttäjät soittavat Skypen kautta, viestivät Hotmailin kautta, etsivät Googlella ja katsovat televisiota YouTubesta, niin operaattorin asema palveluntarjoajana voi horjua.
3 maksaa Skypelle rojalteja pohjaten palvelun aktiivisten käyttäjien määrään, mutta tarkemmat yksityiskohdat ovat pimennossa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta
11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












