Colgate haluaa Blykin ensimmäisen hymyn

Blyk tavoittelee Britanniassa 4,5 miljoonaa "jäsentä" eli puolta 16-24-vuotiaitten ikäluokasta. Vanhempia ei asiakkaiksi huolita.
Kuva: Timo Poropudas
6.11.2007 11:42 Britanniassa syyskuun lopulla avattu nuorison matkapuhelinpalvelu Blyk on otettu vastaan erittäin hyvin sekä mainostajien että kohderyhmän taholta, sanoi Timo Ahopelto maanantaina Helsingin MobileMondayssä.
Blykin kautta markkinoivien yritysten määrä on noussut oli viidenkymmenen, yhtiön strategiasta ja liiketoiminnan kehityksestä vastaava Timo Ahopelto sanoi. Kuluttajalukuja yhtiö paljastaa ensi kuun alkupuolella.
- Toimintamme perustuu intuitiiviseen ja interaktiiviseen mainontaan, jonka tarkoituksena on herättää tietoisuutta, rakentaa suhteita ja kasvattaa myyntiä. Kaiken perustana on tarkoituksenmukaisuus sekä asiakkaille että kumppaneille, Ahopelto selosti.
- Toimintatavat vaihtelevat eri mainostajien kanssa. Esimerkiksi hammastahnoista tunnettu kuluttajakemikaaliyhtiö Colgate on varannut itselleen jokaisen uuden asiakkaan ensimmäisen mainosnäytön.
Blykin suurimmat yhteistyökumppanit haluavat olla mukana toiminnan laajentuessa muualle Eurooppaan. Ahopellon mukaan heillä on tarve päästä luomaan pan-eurooppalaisia kampanjoita.
- Neuvottelut ovat pitkällä usean eri matkapuhelinoperaattorin kanssa Euroopan suurimmilla markkinoilla. Vaikka Britanniassa operoimme Orangen verkossa, se ei tarkoita, että Orange olisi automaattisesti partnerimme myös muissa maissa.
Blyk neuvottelee toiminnan aloittamisesta Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa. Laajentuminen uusille markkinoille perustuu tiettyyn kohderyhmään, yhtenäiseen brändistrategiaan ja palveluun, joka toimitetaan yhdeltä teknologia-alustalta.
Ahopellon mukaan asiakaspito on ollut erittäin hyvä. Hän sanoo, ettei yhtiössä ole havaittu lanseerauksen yhteydessä ennustettua lipsumista, jossa nuoret käyttäisivät Blykin sim-kortin tarjoamat ilmaisedut ja siirtyisivät sitten käyttämään jonkin halpaoperaattorin sim-korttia.
- Britanniassa useamman sim-kortin käyttäminen ei ole yleistä muutenkaan.
Myöskään operaattoreille lukituista puhelimista ei ole ollut haittaa, koska 70 prosenttia matkapuhelimista toimii prepaid-korteilla.
Blyk tarjoaa 16-24-vuotiaille käyttäjille ilmaiseksi 43 puheminuuttia ja 217 tekstiviestiä Britanniassa. Ahopellon mukaan tarjouksen rahallinen arvo on 15-20 puntaa kuukaudessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Joko pilven käyttöliittymä on valmis?
11.02.2009 Tietotekniikkamaailmassa on siirrytty pilvipalvelujen aikaan. Terminä se on kuitenkin yhtä täsmällinen ja kiinteä kuin kesäinen kumpupilvi.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (2)