Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Teleliikenteessä näkyi

Jokelan tragedia myllersi viestiliikenteen

Jokelan uhrien muistoksi on sytytetty kynttilöitä ja lähetetty tekstiviestejä.
Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva

10.11.2007 08:51 Teleliikenteessä näkyi piikki, kun suomalaiset lähettelivät Jokelan keskiviikkoisten koulusurmien jälkeen toisilleen tekstiviestejä. Kiertoviesteissä kehotettiin sytyttämään kynttilöitä uhrien muistolle.

Suomen suurimmat teleoperaattorit Elisa ja TeliaSonera kertovat, että tragedia näkyi selvästi sekä tekstiviesti- että puhelinliikenteessä.

– Määriä emme kerro, mutta piikki näkyi keskiviikkopäivästä keskiviikkoiltaan. Silloin oli paljon tätä kollektiivista surun osoitusta, Elisan tiedottaja Kati Norppa sanoo.

TeliaSonera sanoo reagoineensa murhenäytelmään siten, että puhekapasiteettia kasvatettiin Jokelan alueella. Yhtiön tilastojen mukaan tekstiviestimäärät kasvoivat viidenneksellä.

– Tapahtuma näkyi viestiliikenteessä selvästi sesonkeja, kuten joulua ja uutta vuotta enemmän, kertoo TeliaSoneran ulkoisen viestinnän johtaja Timo Saxén.

– Se on ymmärrettävää, koska tämä on ollut kaikkia suomalaisia koskettava asia, josta on haluttu kertoa.

Elisa päätti lahjoittaa viestien ja puheluiden tuotot Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavalle puhelimelle. Vastaavasti yhtiö toimi vuonna 2004 Venäjän Beslanin koulukaappauksen yhteydessä.

– Ajatus tuli henkilöstöltä. Koimme, että tämä voisi olla tapa auttaa. Se on kuitenkin tapauskohtaista eikä itsetarkoitus, Norppa kertoo.

Yhtiö ei kerro, minkä suuruisesta summasta on kyse.

– Mielestämme ei ole sopivaa mitata tällaisia asioita rahassa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton mukaan tuki tulee enemmän kuin tarpeeseen. Sinne on soitettu paljon keskiviikosta lähtien, ja kriisityöhön tarvitaan resursseja.

TeliaSonera ei ainakaan toistaiseksi ole tehnyt päätöstä tuottojen lahjoittamisesta hyväntekeväisyyteen.

– Ei sitä suljeta pois. Keskustelemme asiasta nähtyämme, mikä tarve on ja mitä päätöksiä olemme hyväntekeväisyydestä aikaisemmin tehneet, Saxén sanoo.

Jutun kirjoitti: Johanna Pohjola

Johanna Pohjola

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin

27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.

.