Hollantilaisoikeus ei ymmärrä Nokian Qualcomm-kannetta

Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva
15.11.2007 08:23 Hollantilainen tuomioistuin hylkäsi Nokian lisenssimaksukanteen Qualcommia vastaan, koska se oli muotoiltu liian teoreettisesti ja abstraktisti. Kolme viikkoa aikaisemmin Nokia hävisi vastaavan kanteen saksalaisessa oikeudessa.
Kyseessä on riita patenttioikeuksien lisenssimaksuista. Nokia hakee oikeudelta päätöstä siitä, ettei sen tarvitse maksaa Qualcommille korvauksia sellaisesta tekniikasta, josta sen alihankkija Texas Instruments on jo kerran maksanut. Nokia haluaa tuomioistuimilta vahvistuksen myös siihen, ettei sen enää tarvitse maksaa rojalteja lisensseistä, jotka alkuperäisen sopimuksen mukaan on maksettu jo loppuun.
Qualcommin käsityksen mukaan Nokian pitää jatkaa maksamista, koska patenttien kattamaa tekniikkaa on kehitetty ja sen pohjalle on rakennettu uutta toiminnallisuutta.
Nokian mukaan tuomioistuin ei suinkaan tehnyt mitään päätöstä asiasta, vaan sanoi, että kanne on liian epämääräinen käsiteltäväksi.
Nokialla on kolme kuukautta aikaa valittaa päätöksestä ja muotoilla asia niin että oikeuskin sen ymmärtää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö
11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (4)
Qualcomm on kertonut, että Texas Instrumentsille (toisin sanoen vain ja ainoastaan TI:lle) on luovutettu erittäin tarkasti rajoitettu oikeus Qualcommin patentteihin.
Näin edes teoriassa Nokia ei voi saada Texas Instrumentsin kautta mitään oikeuksia Qualcommin patentteihin.
Kun kanne on hylätty liian teoriittisena ja abstraktisena, tarkoittaa se juridiikan kielenkäytössä sitä, että kanne on hylätty perusteettomana. Arkikielessä kanteen hylkääminen mainitulla perusteella tarkoittaa sitä, että Nokian vaatimukset ovat olleet täyttä hölynpölyä.
Nokia katsoo ettei sen tarvitse maksaa Qualcommille korvauksia sellaisesta tekniikasta, josta sen alihankkija Texas Instruments on jo kerran maksanut.
No selev'h'n kun ei tarkemmin käy ilmi, kuka kehitti ja kenen.
Itselleni on kuitenkin jäänyt jostain sellainen käsitys, että nimenomaan Hollannin ja Saksan tuomioistuimia on pidetty melko osaavina patenttiasioissa.
Qualcomm on kertonut analyytikoille julkisesti lisenssisopimuksissaan piirivalmistajien (kuten TI) kanssa sovitun:
"Agreements with companies selling ASICs:
"Expressly disclaim the ability for the ASIC supplier to pass through rights to Qualcomm's patents
"Provide for termination of any provision found to create exhaustion as to any jurisdiction in which exhaustion is found
"Provide for retroactive termination as if the determined exhaustive rightswere never granted"
Tätä taustaa vasten tuomistuinten ratkaisut ovat paitsi ymmärrettäviä, myös oikeita. Sen sijaan Nokia vaatimukset tuntuvat kovin kummallisilta ja keinotekoisilta. Jos Nokian muutkin vaatimukset eri oikeusprosesseissa on vastaavanlaatuisia ja perustuvat enemmänkin teoriaan ja tunteeseen, ei hyvältä näytä. Taitaa olla selvä, kuka maksaa kenelle. Kysymys on vain siitä, milloin ja millä kertoimella maksu tapahtuu.
Nokian kannattaisi varmaan jo varautua osavuosikatsauksissaan kirjamaan lisenssimaksut (enemmän kuin keinotekoinen 20M/Q), säästyisi johto sitten sijoittajien ryhmäkanteilta USA:ssa (siellä jo joukko juristeja terottaa kyniään). Tämä oli ns. ilmainen neuvo, josta järkevästi (lue ei tunteella) ajattelevalle voi olla isokin säästö.