Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Maailman radiotaajuuskonferenssi

Analogisen tv:n taajuuksia jaetaan matkapuhelinverkoille

16.11.2007 16:52 Kansainvälinen teleliitto ITU pääsi Genevessä sopimukseen kuukauden neuvottelujen jälkeen tulevaisuuden kännykkätaajuksien jakamisesta.

Päätöksillä taataan ITU:n mukaan matkapuhelinten valmistajille kuten Nokialle uusien puhelimien valmistamismahdollisuus yhä laajemmille taajuuksille.

– Matkapuhelinten käyttäjille päätökset merkitsevät lisävapauksia. Maat voivat tulevaisuudessa päättää, antavatko uusia taajuksia matkapuhelinten käyttöön. Taajuksia vapautuu, kun valtiot siirtyvät analogisesta televisiosta digitaaliseen, kertoi ITU:n pääsihteeri Hamadoun Touré Genevessä.

Suomen delegaation johtaja ja Suomen telehallintaviranomaisen johtaja Rauni Hagman kommentoi kokouksen tulosta Taloussanomille, että pitkään hiottu lopputulos on hyvä niin suomalaisten kuluttajien kuin telealan valmistajien ja operaattoreiden kannalta.

– Näin siitäkin huolimatta, että Suomi olisi ollut valmis menemään pidemmälle ja jakamaan enemmänkin taajuuksia telekommunikaatioon kuin lopputulos nyt oli. Kuluttajat eivät lähiaikoina päätöksistä selvästi hyödy, mutta laitevalmistajille ja operaattoreille päätökset ovat tärkeät.

Esimerkiksi Euroopan yleisradioliitto EBU varoitti, että ITU:n olisi pitänyt odottaa päätöstensä kanssa, jotta saadaan enemmän teknistä tietoa tulevaisuuden teknologiasta. Muuten digitelevisioista voi hävitä kuva kännykkälinjojen häirinnän takia.

Kokouksen puheenjohtaja ranskalainen Francois Rancy sanoi Genevessä, ettei televisionkatsojien tarvitse pelätä tv-kuvan häipymistä eikä myöskään kännyköijien sitä, että he häiritsevät tv-lähetyksiä puhelimillaan.

Nokia seurasi konferenssia Genevessä ja sanoi jo etukäteen, että se odottaa ITU:lta nyt saavutetun kaltaista sopimusta.

– Nyt saavutettu taajuuksien jakaminen on historiallinen päätös alalle. Nämä päätökset kantavat 30 vuoden päähän, Rancy jatkoi.

Taajuuksien jakamisen pitäisi mahdollistaa, että tulevaisuuden kännykät vaihtuvat automaattisesti eri maiden käyttämille taajuuksille. Näillä päätöksillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että Eurooppa ja Yhdysvallat jatkavat eri standardien kuten Euroopassa gsm:n käyttämistä.

Jutun kirjoitti: Kirsi Hyytiäinen

Kirsi Hyytiäinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia

11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.

.