Markkinointiyhdistys palkitsi suomalaisia mobiiliakateemisia
19.11.2007 16:34 Mobiilimarkkinoinnin kehitysmaana pidettyyn Suomeen tuli alan kansainvälinen akateeminen palkinto. Se myönnettiin Heikki Karjaluodolle ja Matti Leppäniemelle.
Mobile Marketing Association jakoi 14.11.2007 tunnustusta yrityksille ja yksilöille, jotka edistäneet alan kansainvälistä kasvua. Los Angelesissa järjestetyssä tilaisuudessa suomalaistutkijat Heikki Karjaluoto Jyväskylän yliopistosta ja Matti Leppäniemi Oulun yliopistosta saivat tunnustusta tekemästään pitkäjänteisestä ja laadukkaasta työstä mobiilimarkkinoinnin ja -mainonnan akateemisen tutkimuksen parissa.
Akateeminen sarja oli yksi kaikkiaan kymmenestä palkintosarjasta.
Palkintoraadin mukaan ”Mobile Marketing Academic of the Year” - palkinto myönnettiin tutkijoille, jotka ovat tarjonneet avaimia mobiilin ekosysteemin ymmärtämiseen ja avanneet uusia mielenkiintoisia näkökulmia mobiilikanavan hyödyntämiseen markkinointiviestinnässä. Erityisesti palkintoraati arvosti Karjaluodon ja Leppäniemen läheistä ja konkreettista tutkimusyhteistyötä yritysten kanssa.
- Tämä on hieno kunnianosoitus suomalaiselle markkinointitutkimukselle. Suuri kunnia palkinnostamme kuuluu ehdottomasti Tekesille ja lukuisille yrityskumppaneillemme, jotka ovat alusta alkaen uskoneet mobiilikanavaan ja ovat monella tapaa olleet edistämässä tutkimustamme, Heikki Karjaluoto toteaa.
- Aikaisemmin Suomea on moitittu mobiilimarkkinoinnin kehitysmaaksi. Nyt tarinassa on käännetty kokonaan uusi sivu. Nokia hankki syyskuussa omistukseensa maailman johtavan mobiilimarkkinointiyrityksen. Toivottavasti tämä valaa uskoa myös muihin kotimaisiin toimijoihin ja hälventää viimeisetkin epäluulot mobiilimarkkinoinnin ympäriltä. Maailmalla eletään jo voimakkaasti mobiilimarkkinoinnin toista aaltoa, kun tekstiviestipohjaisesta markkinointiviestinnästä on siirrytty kehittyneempiin teknologioihin ja ennen kaikkea sisältörikkaampiin kampanjakokonaisuuksiin, Matti Leppäniemi kertoo.
Heikki Karjaluoto toimii markkinoinnin professorina (ma.) Jyväskylän yliopiston taloustieteiden tiedekunnassa. Matti Leppäniemi toimii tutkijana ja projektipäällikkönä Oulun yliopiston taloustieteiden tiedekunnan markkinoinnin laitoksella.
He ovat tutkineet kuluttajien suhtautumista mobiilimarkkinointiin, mobiilimarkkinointikampanjoiden suunnittelua, toteutusta ja analysointia, mobiilia asiakkuudenhallintaa sekä mobiilikanavan roolia yritysten integroidussa markkinointiviestinnässä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna
11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi












