Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Jenkkikännyköistä yli puolet toimii 3G-verkoissa

Motorola hallitsee hinnalla, Nokia puuttuu top-10:stä

Motorolan Razr hallitsee edelleen Yhdysvaltain kuluttajapuhelinten myyntikärkeä.

22.11.2007 11:23 Motorola hallitsi Yhdysvaltain myydyimpien matkapuhelinten listaa heinä-toukokuussa. Sillä oli neljä puhelinta kymmenen myydyimmän joukossa. Nokian malleja listalta ei löydy.

Motorolan hallitseva asema näyttää perustuvan hinnoitteluun. Sen listalla olevien kännyköiden myyntihinnan keskiarvo oli 80 dollaria, mikä on lähes 40 prosenttia vähemmän kuin top-10 -puhelinten keskiarvohinta. Huolimatta Motorolan alennusmyyntihinnoista kymmenen myydyimmän puhelimen keskiarvohinta oli 19 prosenttia korkeampi kuin kaikkien myytyjen puhelinten keskiarvohinta.

Strategy Analyticsin kolmannen vuosineljänneksen seurantaraportti kertoo myös 3G-puhelinten yleistymisestä. Eniten myydyistä puhelimista 55 prosenttia käyttää 3G-radiorajapintaa.

Analyytikko Barry Gilbert nosti esiin iPhonen varjosta Samsungin Sync ja LG:n Chocolate 3G-puhelimet. Hänen mukaansa Samsung on erityisen vahvassa asemassa joulun ajan myyntikaudella.

Yhdysvaltain eniten myydyt kuluttajapuhelimet heinä-syyskuussa 2007:

  • Motorola RAZR V3
  • Motorola RAZR V3m
  • LG VX8300
  • Apple iPhone
  • LG Chocolate VX8550/8500
  • Motorola MOTOKRZR K1m
  • Samsung SGH-A707
  • LG VX5300
  • Sanyo Katana II
  • Motorola V323i/V325i

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (12)

Huono 0
Motorola hallitsi Yhdysvaltain myydyimpien matkapuhelinten listaa heinä-toukokuussa. Sillä oli neljä puhelinta kymmenen myydyimmän joukossa. Nokian malleja listalta ei löydy.
Digitoday
Huono 0
Vähänlaisesti on kallasvuon jokaviikkoinen usan reissu tuottanut tulosta. Lista on aika naurettaa luettavaa.. Suomessa joku katana 2 tyyppinen roskaläjä ei juurikaan myisi.
HENA
Huono 0
Suomalainen markkinointi ja suunnittelu ei näköjään jenkeissä myy.
Tämä selittyy kuluttajien tyhmyydellä, jotka uskovat kaiken roskan mitä heille syötetään.
"Tämä luuri x200 on aivan mahtava puhelin, muoviläppä ja kaikki!"
"Ostan"
uskomatonta
Huono 0
Vaan kumpi on väärässä, suomalainen kuluttaja vai jenkkiläinen? Suomalainen ostaa vaikka tiiliskiven, kunhan kyljessä lukee tuttu "Nokia". Kun puhelin ei sitten toimi, sitä selitellään vain laitteen teknisellä hienoudella ("kaatuvathan tietokoneetkin") ja omalla osaamattomuudella ("tämä on niin hieno, etten osaa edes käyttää sitä. Painoin nappia varmaan liian nopeasti ja nyt pitääkin sitten etsiskellä virtakytkintä, kun känny on jumissa"). Puhelimenahan "älypuhelimia" ei ole voinut käyttää pitkään aikaan.

USA:ssa on jopa tutkittu, kuinka lyhyen ajan sikäläiset kuluttajat jaksavat tapella tuotteiden ja käyttöohjeiden kanssa ennen kuin lelu lentää takaisin kauppaan (olisiko ollut vartti). Suomessa tuskaillaan vielä monen vuoden jälkeenkin digiboksien kanssa, jotka eivät ole parantuneet yhtään (70% katsojista on ongelmia laitteiden kanssa). Suorastaan älämölö nousi, kun YLE uhkasi paljastaa vialliset laitteet - kaupan ja valmistajan katehan voisi jopa laskea, kun kansa ei ostaisi vahingossa silkkaa roskaa. Suomalainen kärsii ja kestää kuin mies (ja kiroaa salaa omaa tyhmyyttään)!
Kumpi oikeassa?
Huono 0
"Suomalainen ostaa vaikka tiiliskiven, kunhan kyljessä lukee tuttu "Nokia". Kun puhelin ei sitten toimi"

Minulla on ollut Nokian luureja vuodesta -97 saakka, enkä ole koskaan törmännyt tilanteeseen jossa puhelin ei toimi!! Poikkeuksia ovat akun tyhjeneminen, seinään heittäminen ja veteen upottaminen.
Kerrotko jonkin esimerkin kun et ole voinut soittaa puhelimellasi koska siinä on jokin "Nokia vika" ?

Mainitsemani poikkeukset koskevat aivan kaikkia puhelimia. Olen nähnyt vedenalla toimivan kameran mutta en sukeltajanpuhelinta :)
Jarneri
Huono 0
Ei ihme, että ei ole menestystä.
On nämä nokialaiset erittäin vaikeaselkoisia ja käyttöliitymä hankala.
juu-ei
Huono 0
Eiköhän jenkit osaa omalla verotussysteemillä hoitaa asian siihen malliin että jenkkimerkit rulaa...? Saattaa olla tekemätön paikka kilpailla hinnalla paikallisen merkin kanssa.
jenkit osaa homman..
Huono 0
1) Nokia ei kykyne tarjoamaan (mm. qualcomm-riidasta johtuen) CDMA-puhelimia joita käytetään kahdessa yhdysvaltojen neljän suuren verkko-operaattorin verkossa.

2) Amerikkalaiset eivät pidä nokialasten puhelinten monimutkaisesta ja hierarkisesta käyttöliittymästä, symbianin hitaudesta eikä tahmeudesta.

3) nokian suhteet amerikkalaisiin operaattoreihin on edelleen täysin retuperällä.
keitai
Huono 0
"America, land of the free phone with a 2 year contract that does nothing but voice and SMS and according to the latest figures that is changing. Over 10% of phone sales in Q3 2007 were due to smartphones, 165% more than this time last year. Another figure that is sure to make your head spin, only 72% of the phones sold in America have Bluetooth, a rise from 44% this time last year.

America, the third world of wireless telecommunications"

Iphone tulo markkinoille näkyy myös Nokian myynnissä amerikassa ensi vuoden puolella. Ne ei vaan tajua mitään älypuhelinten päälle mutta iphone on valaissut hieman niitä että puhelin voi olla muutakin kuin "puhelin". Kuluttajat siellä vaativat kohta parempaa ja vaihtoehdoksi tulee myös siten Nokian älypuhelimet, mitkä todellakin ovat edistyksellisimpiä puhelimia mitä maailmasta löytyy.
JarMar
Huono 0
Taidat olla vähintäänkin yli 40-vuotias.
JarMar
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera iski ennätystuloksen

11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.

.