Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kansanedustaja Jouko Skinnari perää suomalaista omistamista

'Elisan omistus turvallisuuskysymys'

Skinnari ottaa kantaa Elisan mahdollisen pilkkomisen turvallisuusseurauksiin.
Kuva: Kalle Parkkinen/Lehtikuva

26.11.2007 06:42 Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd.) kehottaa hallitusta pohtimaan suomalaisen omistajuuden häviämistä. Hänen mukaansa suomalaisten edut ovat vaarassa muun muassa puhelin- ja verkkotoiminnassa, metsäalalla, energiassa ja rahoitusmarkkinoilla.

Skinnariun tiedotteen mukaan valtio luopuu Skinnarin mukaan liian helposti omistajuudestaan maan kannalta keskeisillä aloilla. Hän nostaa esille erityisesti teleyhtiö Elisan, jonka määräysvallan säilyttämiseksi suomalaisen elinkeinoelämän tulisi koota taloudellinen voimansa ja osaamisensa.

Skinnari korostaa, että kyse on itsenäiselle valtiolle tärkeiden puhelin- ja verkkoyhteyksien toimivuudesta kaikissa tilanteissa.

Muun muassa puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) ja sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) tulisi Skinnarin mielestä olla huolestuneita asiasta.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla

27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.

.