Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vähennykset tehty jo

NSN kertoo: Suomessa ei enää irtisanomisia tänä vuonna

28.11.2007 15:47 Verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks ei vähennä enää tänä vuonna henkilöstöä Suomessa.

Nokia Siemens Networksin viestintäpäällikkö Riitta Mård vahvistaa, että henkilöstövähennykset Suomessa on tältä vuodelta tehty.

Yhtiö on tänä vuonna vähentänyt henkilöstöä Suomessa noin 700 työntekijää. Työntekijöitä on lähtenyt yhtiöstä pääasiassa irtisanoutumispakettien houkuttelemina ja ulkoistusten kautta.

Nokia ilmoitti alunperin, että tavoitteena on saavuttaa verkkoyhtiössä 1,5 miljardin euron vuosittaiset kustannussäästöt henkilöstöä vähentämällä ja päällekkäisiä toimintoja karsimalla vuoden 2010 loppuun mennessä.

Lokakuussa säästötavoitetta lisättiin puolella miljardilla eurolla ja aikataulua kiristettiin kahdella vuodella. Säästöt pitäisi höylätä yhtiöstä ensi vuoden loppuun mennessä.

Nokia Siemens Networks on Nokian ja Siemensin puoliksi omistama verkkoyhtiö. Yhtiön tulos raportoidaan osana Nokian tulosta.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla

27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.

.