Soneralta langaton kakkoskaista mökille

@450-verkko tuo laajakaistan vaikka veneeseen, Sonera markkinoi.
Kuva: Jaakko Avikainen/Lehtikuva
30.11.2007 12:26 Sonera ryhtyy tarjoamaan langattomia laajakaistapalveluja Digitan @450-verkossaniin kuluttajille kuin yrityksillekin. Alkuvaiheessa kuluttajaliittymän voi mieltää ehkä enemmänkin normaalin kiinteän liittymän kaveriksi esimerkiksi mökillä.
Sonera Laajakaista Langaton tulee myyntiin 4.12. ja mahdollistaa yhden megabitin teoreettisen tiedonsiirtonopeuden. Palvelun lanseeraaminen on keskeinen osa TeliaSoneran suunnitelmaa siirtyä haja-asutusalueilla langattomiin palveluihin.
Aluksi kuitenkin suuri osa asiakkaista lienee sellaisia, jotka haluavat langattoman kakkosliittymän vaikkapa kesämökilleen. Saatavuuden kasvaessa @450-yhteydestä odotetaan pääasiallista liityntätapaa esimerkiksi monissa maaseudun kodeissa.
- Kiinnostus on ollut erittäin suurta. Olemme vastaanottaneet runsaasti ennakkotilauksia siitä lähtien, kun palvelua ryhdyttiin pilotoimaan. Kiinnostus tulee siitä, että peittoalue tulee olemaan koko Suomi. Tämä tulee toimimaan myös aivan metsässä. Kakkosliittymiä on kysytty paljon eli laajakaista halutaan kesämökille tai veneeseen, TeliaSoneran Suomen laajakaistaliiketoiminnasta vastaava Juha-Pekka Weckström sanoo.
Kuluttajille yhteys maksaa 49,90 euroa kuukaudessa, mikä saattaa tuntua suolaiselta verrattuna vastaavaan kiinteään liittymään. Lisäksi käyttäjä tarvitsee tietokoneeseensa 450 megahertsin taajuudella toimivan flash-ofdm -modeemin, jonka voi hankkia Sonerasta mallista ja kampanjasta riippuen noin satasella. Päälle tulee vielä muutaman kympin avausmaksu.
Weckströmin mielestä verkko toimii myös kantaman ääripäässä hyvin, mutta silloin suositellaan erikseen ostettavaa antennivahvistinta. Muuallakin modeemin sijoittelun kanssa kannattaa olla tarkkana parhaan yhteyden saavuttamiseksi.
Yrityksille suunnatussa Sonera Business Internet Wireless -ratkaisussa radiotie on priorisoitu. Soneran mukaan se tarkoittaa palvelun toimivuutta silloinkin, kun samanaikaisia käyttäjiä on paljon. Ruuhkatilanteessa, kun tukiasemassa on useita käyttäjiä, priorisoitu liittymä varaa kapasiteettia käyttöönsä ennen priorisoimatonta liittymää.
Sonera toimii palveluoperaattorina @450-verkossa, joka kattaa tässä vaiheessa alueita Etelä-, Kaakkois- ja Keski-Suomesta sekä alueita Savosta Ouluun, Kuusamoon ja Lappiin. Digitan tavoitteena on, että verkon peitto kasvaa koko valtakunnan laajuiseksi vuoden 2009 loppuun mennessä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin
27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












