Google kertoo sijaintisi tukiaseman tarkkuudella

Aiemmin Google Maps for mobile oppi keskustelemaan esimerkiksi N95:n sisäänrakennetun paikantimen kanssa. Nyt ohjelma pystyy selvittämään käyttäjän summittaisen sijainnin myös pelkkien gsm-tukiasemien perusteella.
1.12.2007 07:23 Googlen uusi versio Maps for mobile -mobiilikarttaohjelmasta sisältää mielenkiintoisen ominaisuuden. Nyt mobiiliohjelmisto osaa kertoa käyttäjän summittaisen sijainnin ilman gps-paikanninta.
Google Maps for mobilen uusi 2.0 -versio sisältää uuden "My location"-ominaisuuden, joka paikantaa käyttäjän suurinpiirtein matkaviestinverkon tukiasemien perusteella.
Yhtiön mukaan ominaisuus hyödyntää yhtiön itsekehittämää algoritmia. Ominaisuus toimii myös yhteen matkapuhelinten sisäänrakennettujen gps-paikantimien kanssa.
Solupohjainen paikannusominaisuus toimii värillisissä Blackberryissä, S60 3rd edition -älypuhelimissa, suurimmassa osassa Windows Mobile -laitteissa, uusissa Sony Ericssonin puhelimissa sekä joissa Motorolan malleissa.
Gps-tarkkuuksiin solupaikannuksella ei kuitenkaan päästä. Parilla kokeilulla pääkaupunkiseudulla ohjelman tarkkuudeksi ilmoitettiin 1 700-5 000 metriä. Vaikka ominaisuus ei ole täysin tarkka, se kuitenkin auttaa käyttäjiä sijoittamaan itsensä helpommin ja tarkemmin oikeaan paikkaan ohjelmiston kartalla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Neljän miljardin liittymän raja ylitettiin
11.02.2009 Maailmassa saavutettiin neljän miljardin mobiililiittymän raja tänään, kertoo operaattoreiden järjestö. Se ennustaa, että kuusi miljardia liittymää saavutetaan vuonna 2013.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (24)
Marjametsässä voisi varmaan tuolla tavalla eksyä, mutta tuskin vekotinvillet sillälailla metsään menee?
Kotitehtäväksi annetaan miettiä miten Google on systeeminsä toteuttanut.
Ja usein maastossa liikuttaessa auttaa se satelliittikuva paljon enemmän kuin kartta.
Helpottaa hommaa helvetisti kun näkee yläpuolelta maaston "valokuvana"
Laskee tehoja ja viivettä suhteessa eri tukiasemiin?
Eivät varmaan ihan heti tuota algoritmiä taida kertoa kun taitaa
olla ensimmäinen yleisessä käytössä oleva sovellus, jossa tuo oikeasti toimii.
Google Mapsista löytyy jo suomalaistenkin liikeyritysten tarkat koordinaatit, joten Google pystyy helposti mallintamaan esimerkiksi ihmisten ostokäyttäytymistä vertaamalla Mapsin ja Mobile Mapsin tietoja toisiinsa. Siis nimenomaan netin ulkopuolista käyttäytymistä. Nettikäyttäytymistähän Google on tarkkaillut jo useamman vuoden ajan mm. Analyticsin ja AdSensen avulla.
Vielä kun onnistuisivat saamaan ne koko maailman potilastiedot haltuunsa, vai joko heille on lupa niiden käyttöön myönnetty?
Taitaa perustua siihen, että ensin pitää liikkua gps:n kanssa alueella, jotta oppii verkon topologiaa. Ainakin tämä tukee väitettä: "Google Maps lähettää nimettömiä radiotietoja google-palvelimille parantaakseen palvelua"