Kansalaisuutisoinnin työkalulle Nokian palkinto

4.12.2007 09:54 Suomalais-virolaisen Fromdistancen toteuttama Reportteri-palvelu on valittu vuoden innovatiivisimmaksi mobiilisovellukseksi Nokia World 2007 –tapahtuman kynnyksellä Amsterdamissa. Sovelluksella älypuhelinten käyttäjät voivat lähettää sisältöä haluamansa julkaisijan käyttöön.
Forum Nokia Innovation Party –tapahtumaan valitut 12 sovellusta edustivat eri sovellusalueiden kärkeä; tittelistä kilpailemaan valitut finalistit tulivat eri puolilta maailmaa.
Reportteri on palvelu, jonka avulla voi lähettää helposti ja luotettavasti kuvia ja videoita haluamalleen julkaisijalle. Suomessa Reportterin kautta voi lähettää materiaalia Helsingin Sanomille, Maaseudun Tulevaisuudelle, MTV3:lle sekä YLE:lle. Tämän kansalaisjournalismia helpottavan palvelun innovatiivisuus yhdistää käytön helppouden sisällön tehokkaaseen välitykseen julkaisijoiden sisällönhallintajärjestelmiin.
Kuvien ja videoiden siirron yhteydessä niiden laatu ei heikkene vaan julkaisijat saavat käyttöönsä laadukasta käyttäjien tuottamaa sisältöä.
– Olemme pyrkineet innovoimaan yhdessä kumppaneidemme ja asiakkaidemme kanssa uusia palveluita ja tuotteita. Reportteri on esimerkki tästä tarvelähtöisestä innovaatiosta, Fromdistancen toimitusjohtaja.
Palvelun web-osoite Suomessa on http://www.julkaisuun.fi/.
Nokia World on Nokian vuosittain järjestämä tapahtuma asiakkaille, sijoittajille ja yhteistyökumppaneille. Tänä vuonna se järjestetään Amsterdamissa 4-5.12.2007.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna
11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (8)
Jos toimittaja olisi toimittaja, hän ei nielaisi sellaisenaan mainospuheita. Kuvia ja tekstejä on voinut ennenkin lähetellä lehtiin, jotka antavat siihen tarkoitetun numeron. Mikä on nyt paremmin? Sekö, että joku kerää siivun välistä "helposti ja turvallisesti"?
Ainakin se, että kuka tahansa voi koska tahansa ja mistä tahansa lähettää kuvia ja tekstejä lehdissä julkaistavaksi.
Eikä lehtien tarvitse maksaa sisällöntuottajalle mitään. Ei palkkaa, eikä palkkiota. Päinvastoin, sisällöntuottaja maksaa jopa tietoliikennekulut puhelinlaskussaan.
Todellinen innovaation. Julkaisija kiittää mainosten väliin tilkkeeksi tarvittavasta "kansalaisjournalismista" ja operaattori kiittää dataliikenteestä.
Jotenkin etoo Nokia touhu. Eilenkin kerrottiin, kuinka viidesosa viihteestä on kohta ihmisten itse tuottamaa. Siis ilmaista.
Juuri tässä onkin osa innovatiiviisuutta, kun ihmisten ei tarvitse muistaa yhtäkään numeroa. Tuskin kukaan käytännössä edes viitsii muistella niitä.
Kaikki materiaali välitetään julkaisijoille täysilaatuisena - aina. Tässä on ratkaiseva ero esimerkiksi MMS:ään, joka on yleinen lähetystapa. MMS-viestissä jo tiedostokoko aiheuttaa ongelmia - teoriassa sillä voi lähettää kai 300KB tiedostoja, käytännössä vieläkin pienempiä. Niin tai näin, sillä jo yksi sekunti videota kunnollisella puhelimella (esim. N95) on enemmän kuin 300KB! Jopa yksittäinen kuvakin on yli 500KB.
Puhelimesta lähetettäessä sähköposti tai nettilomake myös aiheuttavat ongelmia, koska niillä ei käytännössä lähettää isoja videotiedostoja. Tämä johtuu siitä, että lähetettäessä ainakin Nokian puhelimet vaativat puhelimen muistista tiedostokoon verran tilaa 'välimuistiksi' lähetettäessä. Kuvien lähettämisessä tämä ei ole este, mutta niidenkin osalta puhelimen oma ohjelma voidaan paremmin optimoida lähettämään dataa luotettavasti myös huonolaatuisesta verkosta.
"Jos toimittaja olisi toimittaja, hän ei nielaisi sellaisenaan mainospuheita."
Mikä 'mainospuheessa' ei sitten pidä paikkaansa?
Materiaali lähetetään salatun yhteyden yli - eli turvallisesti. Lisäksi kuten aiemmin mainitsin, tuntuvasti helpommin ja varmemmin kuin minkään kilpailevan ratkaisun avulla.
Mihin tämä väite perustuu?
Tottakai lehdet ja televisiokanavat maksavat palkkion julkaisemastaan materiaalista. Muutenhan kukaan ei lähettäisi niille mitään. Tämä on sama lähetystavasta riippumatta; nyt vain on keksitty tapa jossa käyttäjä voi lähettää materiaalinsa helpommin. Lisäksi laatu on parempi, sillä julkaisija saa käyttöönsä alkuperäisen tiedoston täysilaatuisena.
"Enemmän etoo operaattoreiden rahastus liikenteestä."
Tästä olen samaa mieltä. Etenkin matkustaessaan ei voi koskaan tietää paljonko dataliikenteestä veloitetaan - Euroopan kattava sopimushan koskee vain puheluita.
Toisaalta kuten edellinenkin, tämäkään ei suoranaisesti ole palkitun ratkaisun heikkous. Kaikesta dataliikenteestä joutuu maksamaan jokatapauksessa.
palkkaa, eikä palkkiota."
Mihin tämä väite perustuu?
Tottakai lehdet ja televisiokanavat maksavat palkkion
julkaisemastaan materiaalista. Muutenhan kukaan ei lähettäisi
niille mitään.
Ei todellakaan 'tottakai maksa'.
Maaseudun tulevaisuus maksaa kertakorvauksen uutisten kuvituksena (ei muista) käyttämistään kuvista. HS ilmoittaa selvästi, että eivät maksa mitään korvausta. YLE ja MTV3 eivät korvauksista puhu, joten niitä tuskin on tiedossa.
Vastuita sen sijaan kyllä löytyy. Aineiston lähettäjän vastuulla on kaikenlaista. Ja luonnollisesti lähettäjä antaa miltei kaikki oikeudet aineistoon julkaisijalle.
Nämä tiedot löytyy Reportti-ohjelmasta, kun ollaan edetty kuvan lähettämiseen saakka.
Julkaisuun.fi -sivuilla ohjelman jakelista ei ole juurikaan tietoja. Fromdistance on eestiläinen teknologiayhtiö, eli lienee Reportteri-ohjelman tekninen toteuttaja. Jostain varmaan löytyy lause, jossa he sanoutuvat irti kaikesta ohjelmalla lähetettyyn aineistoon ja sen oikeuksiin liittyvästä.
Paljonko Reportteri-sovellus ja sen käyttö maksaa?
Reportteri on ilmainen. Sen käyttö maksaa vain käytöstä >aiheutuvan tiedonsiirron osalta. ...
Niin. On syytä olla iloinen, kun näinkin hieno systeemi on käyttäjälleen aivan ilmainen! Vain tietoliikennekulut joutuu maksamaan.
Sinänsä ohjelma on ihan näppärästi integroitu Nokian Galleria-sovellukseen. Ei nyt kuitenkaan mitenkään erityisen innovatiivisesti. Eiköhän palkinto kuitenkin tullut liiketoimintainnovaatiosta.
Eipä se nyt ihan noinkaan ole.
Hesari maksaa kaikista julkaistuista uutiskuvista vähintään 100 euroa. MTV3 ilmoittaa maksavansa parhaista 163e tai 316e. Siinä olet oikeassa, ettei MTV3 maksa kaikista kuvista vaan jättää itselleen oikeuden valita kenelle maksaa.
HS.fi:
"HS:n uutisen yhteydessä julkaistuista uutiskuvista ja -videoista maksetaan vähintään 100 euron kuvakohtainen palkkio."
MTV3:
"Hyvistä julkaisemistamme kuvista voimme maksaa kuvan sisällön ja ainutlaatuisuuden perusteella joko 163 tai 316 euron palkkion."
"Jostain varmaan löytyy lause, jossa he sanoutuvat irti kaikesta ohjelmalla lähetettyyn aineistoon ja sen oikeuksiin liittyvästä."
Itse en sellaista lausetta löytänyt, mutta löysin lain vaatiman rekisteriselosteen: http://www.julkaisuun.fi/rekisteriseloste.html