Tuomioja: Turha itkeä enää Elisan perään
22.12.2007 19:29 Kansanedustaja Erkki Tuomiojan mielestä Elisan edeltäjän HPY:n vanhojen hallitusjäsenten on enää turha kauhistella ulkomaisten sijoittajien suunnitelmia. Pörssissä pelataan pörssin säännöillä.
Kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) vastustaa islantilaisen sijoittajan Thor Björgólfssonin suunnitelmia Elisassa.
Hänen mielestään nykyinen tilanne tehtiin mahdolliseksi listaamalla Elisan edeltäjä Helsingin puhelinyhdistys HPY pörssiin.
– Sen jälkeen kun on kerran avattu ovi pörssiin, vaikea sitä on enää laittaa kiinni. Nyt pitää sitten toimia uusilla pörssin säännöillä, Tuomioja arvioi.
HPY:n entiset hallituksen jäsenet kuten muun muassa Harri Holkeri, Raimo Ilaskivi ja Erkki Helaniemi ovat pelästyneet sijoitusyhtiön Novatorin valtausyritystä.
He kehottivat tiistaina Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa Elisan osakkeenomistajia vastustamaan Novatorin ehdotusta. Samalla he ihmettelevät islantilaisten varallisuuden alkuperää.
Tuomioja vastusti aikanaan HPY:n edustajistossa pörssiin listautumista. Vahinko tehtiin hänen mielestään silloin, kuin HPY listattiin yhtiönä Helsingin pörssiin.
– Aikanaan olisi pitänyt miettiä pörssiin viemisen seurauksia ja sitä, mihin sen johtaa. Mielestäni seuraukset olivat täysin selvät alusta alkaen.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:49 Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 11:36 Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 11:01 Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 10:43 Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 10:20 Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 09:23 Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 09:16 Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman" 10:43
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 09:25
- Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä 17:41
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Wii Fit luokitteli 11-vuotiaan lihavaksi, Nintendo pyysi anteeksi
22.05.2008 Nintendo pyysi anteeksi 11-vuotiaalta Tabea Paulilta, koska Wii Fit luokitteli hänet lihavaksi. Pelin painoindeksi on kehitetty aikuisia varten.
Taloussanomat
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- EU:n johtajat torjuvat veronkiertoa 07:23
- Teinit väsyvät Facebookiin – Liikaa draamaa ja aikuisia 09:01
- Suomeen synnytetään uutta lentoyhtiötä 12:13
- Tuloerot kasvavat Suomessa – silti alle EU:n keskitason 10:11
- Mitä voimme oppia Nokiasta? 07:51
- Nokian kilpailija laski älypuhelintavoitteitaan 11:16
- Nuorten talousymmärryksen kahtiajako on hälyttävää 09:43
- » Taloussanomat.fi













