Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Telenor ja Alfa kerrankin samaa mieltä

Vimpelcom jatkoi Izosimovin sopimusta

Alexander Izosimov on vetänyt Beelinen nimellä toimivaa Vimpelcomia vuodesta 2003.

28.12.2007 14:37 Venäjän toiseksi suurin matkapuhelinoperaattori Vimpelcom on jatkanut toimitusjohtajansa Alexander Izosimovin työsopimusta vuoden 2010 alkuun saakka. Hän aloitti yhtiön toimitusjohtajana vuonna 2003.

Yhtiön johtokunnan päätös työsopimuksen jatkamisesta oli yksimieleinen. Vimpelcomin hallituksessa yksimielisyys suurissa asioissa on harvinaista, sillä operaattorin kaksi suurinta omistajaa, norjalainen Telenor ja venäläinen Alfa Group ovat jo vuosia taistelleet määräysvallasta. Riidat ovat koskeneet muun muassa hallituspaikkoja ja yritysostoja.

Eräässä vaiheessa Alexander Izosimov uhkasi erolla saadakseen toiminnallisen sovun aikaa yhtiön hallinnossa.

Omistajien valtataistelusta
huolimatta operaattori on kasvanut ja menestynyt. Venäjän lisäksi se toimii kuusessa muussa naapurivaltiossa. Sen toiminta-alueella asuu 250 miljoonaa ihmistä.

Operaattorin asiakastietokannassa on 59 miljoonaa liittymää, joista aktiivisia kolmen viime kuukauden aikana on ollut 48 miljoonaa. Huhti-kesäkuussa yhtiön liikevaihto oli 1,7 miljardia dollaria.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

.