Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uutena vuotena

TeliaSonera teki tekstiviestiennätyksen

Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

2.1.2008 13:26 Teleoperaattori TeliaSonera teki uutena vuotena tekstiviestien lähetysennätyksen Ruotsissa.

Ruotsalaiset innostuivat lähettämään tekstiviestejä uutena vuotena. TeliaSoneran Ruotsin verkossa tekstiviestejä lähetettiin ennätykselliset 21,4 miljoonaa. Viestien määrä kasvoi viime vuodesta 4,4 miljoonaa.

Suomessa uuden vuoden tekstiviestiliikenne kasvoi hieman viime vuodesta. Uuden vuoden aattona TeliaSoneran verkossa lähetettiin 9,37 miljoonaa viestiä ja uuden vuoden päivänä 6 miljoonaa euroa.

Viestien määrä kasvoi hieman viime vuodesta.

– Tarkkaa vertailukelpoista lukua ei voi antaa, sillä viime vuonna liikennemäärissä oli mukana Tele Finland, TeliaSonera Finlandin viestintäjohtaja Ahti Martikainen sanoo.

Ilouutinen Suomen tytäryhtiölle oli, että viestien perillemeno oli poikkeuksellisen rivakkaa. Soneran asiakkaista 92 prosenttia sai viestinsä alle 14 sekunnissa.

Suomessa jouluaatto oli myös vilkasta tekstiviestien lähetysaikaa. Jouluaattona viestejä lähetettiin 10,6 miljoonaa. Joulupäivänä suomalaiset lähettivät Soneran verkossa viestejä normaalin päivän tahtiin, 2,5–3 miljoonaa viestiä.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.