Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Koko vuosi synkistelyä

Matkapuhelimien keskihintaan raju korotus joulukuussa

Kuva: Raisa Kaarto / Lehtikuva

22.1.2008 11:09 Joulukuussa toimitettiin kauppoihin 227 459 matkapuhelinta, mikä on kolme prosenttia ja 5671 kappaletta enemmän kuin viime vuoden joulukuussa. Toimitusten euromääräinen arvo nousi peräti 19 prosenttia, ilmenee Elektroniikan tukkukauppiaat ry:n tilastoista.

Tilastojen mukaan koko viime vuonna puhelimia toimitettiin kauppoihin yhteensä 1 871 165, mikä on yhdeksän prosenttia ja 194 852 kappaletta vähemmän kuin vuonna 2006. Kumulatiivisen myynnin arvo laski 19 prosenttia.

3G puhelimien osuus kokonaistoimituksista oli joulukuussa 38 prosenttia ja koko vuonna noin 26 prosenttia.

Matkaviestintoimittajat arvioivat, että tänä vuonna myydään noin kaksi miljoonaa matkapuhelinta ja että keskihinnat kasvavat muutamalla prosentilla. Kokonaismarkkinan arvo kasvaa 5–10 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Joulukuussa toimitettiin kauppoihin 227 459 matkapuhelinta, mikä on kolme prosenttia ja 5671 kappaletta enemmän kuin viime vuoden joulukuussa. Toimitusten euromääräinen arvo nousi peräti 19 prosenttia, ilmenee Elektroniikan tukkukauppiaat ry:n tilastoista.
Digitoday
Huono 0
Kapuloita ns. kapulaa hankkivan rattaisiin ... käykö näin, jos huokeissa malleista puuttuu tiettyjä tietyn ostajan edellyttämiä ominaisuuksia mutta taas puhelimet, joissa kyseiset ominaisuudet on, sisältävät kylkiäisinä myös ostajallemme tarpeettomia ominaisuuksia ja maksavat ns. mansikoita? Niin puhelin- kuin muille hilavitkutinostoksille varaudun luetteloiden ominaisuudet, joita laitteeltani vaadin. Ainakin ompelukonetta ostaessani jouduin valitsemaan vempaimen, jossa oli runsaasti minulle turhia toimintoja. Laitteen hinta oli sitten määräytynyt noitten lukuisien lisävarusteiten mukaan... Koin maksavani turhasta.
Nyt pelkään pahoin, että jossain vaiheessa joudun uutta kännykkää hankkiessani samantyyppiseen tilanteeseen. Onneksi habitukseni lienee sellainen, etteivät myyjät ryhdy väkisin kauppaamaan minulle kaikin herkuin varustettua viimeisintä uutuutta vaan päin vastoin koettavat suitsia hilavitkutinhimoani. Mutta onko Internetissä sivustoa, jonka avulla utala kuluttaja voisi etukäteen haravoida tarpeisiinsa soveltuvaa kännykkää valtavasta valikoimasta - vähän Internet-vaalikoneen tapaan?
Äksy Ämmä
Huono 0
Vanhaan kapulaan uusi akku ja taas säätyi monta sataa euroa. Ihan turha ostaa kerran vuodessa uutta puhelinta jossa on kameraa, GPS:sää ym kikotinta, kuitenkin harvoin puhelimen lisätoiminne on yhtä hyvä kuin erillislaite.
Mikko
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin

27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.

.