Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viraston listauksen mukaan

Mobiilisisältöpalvelut kiusasivat eniten suomalaisia

23.1.2008 11:10 Kuluttajavirastoon/kuluttaja-asiamiehelle tuli viime vuonna eniten ilmoituksia, noin 770 kappaletta, edellisvuosien tapaan viestintäpalveluista, kuten matkapuhelin- ja laajakaistaliittymistä. Harmia aiheuttivat erityisesti erilaiset mobiilisisältöpalvelut.

Ilmaisena mainostetut palvelut eivät olleetkaan ilmaisia, vaan osoittautuivat kestotilauksiksi. Kuluttajilta myös laskutettiin matkapuhelinlaskussa palveluista, joita he eivät olleet mielestään koskaan tilanneet.

Toinen keskeinen aihealue olivat luotot ja perintä. Niihin liittyviä yhteydenottoja oli noin 200. Kuluttajia askarruttivat muun muassa pikalainat sekä uusien sirullisten pankkikorttien turvallisuus.

Virastoon tuli kaikkiaan 4 600 markkinointiin, sopimusehtoihin ja perintään liittyvää ilmoitusta. Määrä on kasvanut jyrkästi: vuonna 2006 ilmoituksia oli lähes 1 000 vähemmän.

Suuri osa ilmoituksista, 340 kappaletta, liittyi tavalla tai toisella yrityksen asiakaspalvelun puutteisiin. Ongelmat kärjistyvät entisestään erilaisissa muutostilanteissa. Kun yritys tekee muutoksia esimerkiksi teknisiin järjestelmiinsä tai organisaatioonsa, asiakkaat tarvitsevat lisätietoja muutoksen seurauksista.

Jos yritys ei ole riittävästi varautunut tähän, asiakaspalvelu todennäköisesti ruuhkautuu. Jonojen vuoksi asiakkaiden oikeudet eivät ole aina toteutuneet ja mahdollisuudet hoitaa perusasioita, kuten selvittää oman laskun epäselvyyksiä, ovat mutkistuneet kohtuuttomasti.

Asiakaspalvelu on osa asiakkaan ostamaa palvelua. Siksi palvelun tarjoajan on kannettava vastuu sen toimivuudesta.

Kuluttajien yhteydenotoista heijastuu viraston mukaan se, että osa yrityksistä ei ota omia velvollisuuksia tosissaan eivätkä noudata kuluttajansuojalaissa määriteltyjä kaupankäynnin perussääntöjä.

Ilmoitusten lisäksi Kuluttajavirasto/kuluttaja-asiamies valvoo markkinoita oma-aloitteisesti erikseen määritellyillä painopistealueilla. Virasto ei ratko yksittäisiä kuluttajan ja yrityksen välisiä kiistoja, vaan tavoitteena on parantaa laajemmin koko kuluttajajoukon asemaa. 

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin

27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.

.