Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Gävlen ja Kumlan tehtaat vaarassa

Ruotsissa pelätään Ericssonin tehtaiden puolesta

Ericssonin toimitusjohtaja Carl-Henric Svanberg on joutunut ryöpytykseen viime aikoina.

24.1.2008 11:24 Ruotsissa ollaan huolissaan Ericssonin tehtaista. Tuotannon lopettaminen Ruotsissa voisi olla hyväksi pörssikurssille.

Verkkoyhtiö Ericssonin tavoitteet kustannustensa leikkaamisesta uhkaa johtaa tuotannon vähennyksiin Ruotsissa. Uutistoimisto E24:n mukaan pahimmassa vaarassa ovat Gävlen ja Kumlan tehtaat. Ne ovat verraten pieniä, ja niissä kootaan paljon sekä toisen että kolmannen matkapuhelinpolven laitteistoja.

– Etenkin toisen polven laitteita voidaan koota muualla paljon halvemmalla, rahastoyhtiö Öhmanin Ericsson-analyytikko Helena Nordman Knutson sanoo E24-palvelussa.

– Osakemarkkinat suhtautuvat ikävä kyllä positiivisesti tuotannon leikkaamiseen Ruotsissa, sanoo Glitnirin analyytikko Anders Elgemyr. Ericsson on saanut viime aikoina pahasti nenilleen pörssissä.

Kokonaan Ericssonin ei uskota lopettavan tuotantoa Ruotsissa. Kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen valmistuksen uskotaan pysyvän Ruotsissa, lähellä tutkimus- ja kehitystoimintaa.

Jutun kirjoitti: Jukka Lehtinen

Jukka Lehtinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (5)

Huono 0
Ruotsissa ollaan huolissaan Ericssonin tehtaista. Tuotannon lopettaminen Ruotsissa voisi olla hyväksi pörssikurssille.
Digitoday
Huono 0
10 vuoden päästä koko firmaa ei ole enää olemassa, eli pitkällä tähtäimellä on yksi lysti laitetaanko pari tehdasta kiinni nyt vai myöhemmin.
No joo
Huono 0
10 Vuotta ni aivan yhtähyvin Nokiaa ei olisi olemassa. Hieman liian pitkä ennuste. Vuodessa tapatuu jo paljon, ala o herkkä muutoksille. Fiksua olisi laittaa tuotantoa halvempiin maihin. Ruotsalaiset onvat vähän jäykkiä tehokkuudessa.
DNA
Huono 0
"Ruotsalaiset onvat vähän jäykkiä tehokkuudessa."

Yhtä jäykkiä kuin muutkin hyvinvointivaltiot.
köhööööm
Huono 0
Vähän vaikea verrata Nokiaan kun Nokia on kännykkävalmistaja ja Ericcson matkapuhelinverkkovalmistaja. Tuotteet ovat niin erilaisia. Eiköhän nuo kiinalaiset toimittajat halpoine kuluineen ole Erkillekin se isoin uhka. Sama pätee tietysti kaikkiin muihinkin länsimaisiin varkkopuolen valmistajiin.
analysaattori
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin

27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.

.