Mobi-tv-kehittäjä vahvistuu miljoonalla eurolla
5.2.2008 11:36 Mobiili-tv-teknologiaa kehittävä Axel Technologies Oy on saanut yli yhden miljoonan euron pääomasijoituksen mobiilialaan keskittyneeltä pääomasijoittaja Nexit Ventures Oy:ltä sekä Suomen Teollisuussijoitus Oy:ltä.
Axel Technologiesin tuotekehitystä ovat aiemmin rahoittaneet Teollisuussijoituksen lisäksi joukko yksityissijoittajia ja Tekes.
Pääomasijoitus mahdollistaa Axel Technologiesin henkilöresurssien kaksinkertaistamisen nykyisestä 12:sta ja vahvistaa kansainväliseen kasvuun vaadittavaa toimituskykyä, myyntiä ja markkinointia.
- Mobiili-tv-markkinat kehittyvät nyt todella nopeasti, minkä vuoksi tarvitsemme lisää henkilöresursseja ja kansainvälistä mobiilialan liiketoimintaosaamista viemään teknologiaamme maailmalle, toimitusjohtaja Petri Kalske Axel Technologies Oy:stä kertoo.
Kaupalliset dvb-h-pohjaiset digitaaliset mobiili-tv-palvelut käynnistyvät Euroopassa tänä vuonna ja vuonna 2010 arvioidaan myytävän jo yli 60 miljoonaa dvb-h-standardia tukevaa matkapuhelinta. Axel Technologies Oy:n kilpailuetu rakentuu usean vuoden kokemukseen digitaalisesta televisioteknologiasta.
- Axel Technologies kuuluu alan viiden kärkiyrityksen joukkoon maailmassa, ja se on jo toimittanut innovatiivisia ja kilpailukykyisiä mobiili-tv-ohjelmistoja kansainvälisille markkinoille muun muassa AMD:lle ja Thomsonille. Yrityksen asiakkaita ovat matkapuhelinten ja niiden televisiokomponenttien valmistajat sekä operaattorit, Nexit Ventures Oy:n partneri Pekka Salonoja sanoo.
Mobiili-tv:tä voi tulevaisuudessa katsoa myös muilla dvb-h-vastaanottoon soveltuvilla päätelaitteilla kuten mediasoittimilla, navigaattoreilla ja kämmentietokoneilla. Se mahdollistaa myös interaktiivisuuden tuomisen televisio- ja radio-ohjelmien yhteyteen.
- Mobiili-tv-teknologian kehittäjät kilpailevat maailman markkinaosuuksista nyt ja Axel Technologiesin tavoitteena on olla kolmen suurimman joukossa, Salonoja jatkaa.
Axel Technologies pystyy hyödyntämään sekä 3G-pohjasita että dvb-h- teknologiaa. Yrityksen päätuote on Salmonstream-ohjelmisto, jonka avulla matkapuhelimeen voidaan toteuttaa dvb-h-standardin mukainen digitaalinen televisiopalvelu. Lisäksi yritys tarjoaa matkapuhelimiin televisiokäyttöliittymäohjelmistoa, joka tukee useita digitaalisia televisiostandardeja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia
11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (4)
Tuo pois sulkee hyvän kuvanlaadun, jos vaikkapa kännykkää haluaa käyttää digiboxina.... Niin minä kuvittelisin käyttäväni joskus kannettavaa laitetta...
tän lisäks oli uutinen että NexIt Ventures on taas polkaissut
jonkun muutaman kymppimiltsin rahaston pydeen ja viimeksi kun niin tapahtui oli huonoin mahdollinen aika
onnee vaan kuka toope on rahojaan laittanut
http://s3.fi.gladiatus.com/game/c.php?uid=20596