Digitodayn ja Taloussanomien Mobile World Congress -spesiaali

9.2.2008 13:00 (päivitetty 20:19) Mobile World Congressiin osallistuu arviolta 60 000 henkeä Barcelonassa 11.-14. helmikuuta. Taloussanomat seuraa tapahtumaa paikan päällä neljän toimittajan voimin.
Hektinen aikataulu sisältää lehdistötilaisuuksia, avainpuheenvuoroja, henkilöhaastatteluja, näyttelyjen katsastamista ja yleisen ilmapiirin haistelua.
- Tarkoituksemme on ottaa haltuun MWC:n raportoinnin ilmaherruus Suomessa, päätoimittaja JP Raeste sanoo.
- Uskon, että pystymme kertomaan Barcelonasta sekä tärkeitä että hauskoja uutisia.
GSM-operaattoreiden yhdistyksen omistama 3GSM World Congress, joka muutti tänä vuonna nimensä Mobile World Congressiksi, on tietoliikennealan suurin ja tärkein messutapahtuma koko maailmassa. Sitä voidaan pitää myös suomalaisten yritysten tärkeimpänä messutapahtumana, vetäähän se puoleensa tärkeä tietoliikenneklusterin suuret ja pienet toimijat.
MWC heijastelee lähiajan taloudellista kehitystä, kansainvälisiä trendejä, yritysten strategisia valintoja ja laboratorioissa kehitettyä teknologiaa, joka tulee yleiseen käyttöön vasta vuosikymmenen päästä.
Taloussanomien messutiimiin kuuluvat päätoimittaja Juha-Pekka Raeste, Digitodayn Timo Poropudas, It-viikon Jukka Lehtinen ja videojournalismiin erikoistunut Petri Korhonen. Tiimi raportoi sekä uutistoimisto Startelille että Taloussanomien, Digitodayn ja It-viikon verkkopalveluihin.
- ArkistoWalkman-kännykälle annettiin tunnustusta Barcelonassa 13.2.2008
- ArkistoT-Mobile antoi Googlelle lähtöpassit 13.2.2008
- ArkistoMotorola: Jenkkipuhelin näyttää baarissa paremmalta 13.2.2008
- ArkistoGoogle-kännykän luoja ei pidä Nokian puhelimista 12.2.2008
- ArkistoKallasvuo esitteli kierrätyskännykän 12.2.2008
- ArkistoVanjoki ihmettelee Sony Ericssonin touhuja 12.2.2008
- ArkistoNokia upottaa Googlen hakukoneen puhelimiinsa 12.2.2008
- ArkistoMicrosoft lähestyy mobiilikuluttajaa 12.2.2008
- ArkistoTrolltechin insinöörit tykkäävät Nokiasta 11.2.2008
- ArkistoAvoimen lähdekoodin aika on ohi, sanoo Opera 11.2.2008
- ArkistoMatkapuhelimiin kehitteillä alusta rikkaita palveluja varten 11.2.2008
- ArkistoReding: mobiilidata halvemmaksi ulkomailla 11.2.2008
- ArkistoSamsung aikoo tehdä Google-puhelimen 11.2.2008
- ArkistoLG esitteli KF 600 -kosketusnäyttöpuhelimen 11.2.2008
- ArkistoSTMicroelectronics teräväpiirtää myös Symbianille 11.2.2008
- ArkistoMuistitikku on myös kännykkäkortinlukija 11.2.2008
- ArkistoNokia julkaisee kosketusnäytöllisen puhelimen loppuvuonna 11.2.2008
- ArkistoNokia esitteli mobiilin mainonnan verkostoalustaa 11.2.2008
- ArkistoItävaltalaisfirma esittelee pappapuhelimia Barcelonassa 11.2.2008
- ArkistoNokia esitteli N96-puhelimen ja muita uutuuksia 11.2.2008
- ArkistoNvidialta teräväpiirtotason suoritin mobiililaitteille 11.2.2008
- ArkistoSony Ericsson ottaa Symbianin rinnalle Windows Mobilen 10.2.2008
- ArkistoMWC: Madridista Cannesin kautta Barcelonaan 10.2.2008
- ArkistoSamsung loistaa Barcelonassa 9.2.2008
- ArkistoKuusi varmaa vetoa tulevaisuudesta 9.2.2008
- ArkistoTurvattomuus hidastaa pikaviestintää 9.2.2008
- Arkisto33 suomalaisyritystä kurkottelee maailman ääriin 9.2.2008
- ArkistoMobiilijärjestelmien kustannukset pelottavat yrityksiä 8.2.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:28 USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 07:00 Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 18.5. Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Iran syyttää Googlea "pehmeästä sodasta"
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- 18.5. Twitter uskoo älä seuraa -kehotusta
- 18.5. Facebook-Saverin kiistää veropakolaisuuden
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Facebookin osakkeet myydään maksimihintaan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- 18.5. Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Facebookin osakkeet myydään maksimihintaan
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa 06:19
- Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin 23:58
- Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa 16:04
- Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko 14:09
- Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna 13:07
- Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa 12:37
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Insinööri vei ydinvoimalan ohjelmia Yhdysvalloista Iraniin
21.05.2007 Entinen ydinvoimalan insinööri vei Yhdysvalloista kotimaahansa Iraniin voimalan ohjelman. Insinööri kertoi halunneensa näyttää ohjelmaa sukulaisilleen.
Kolme vuotta sitten
Sony uskoo suojaamattomaan lähisiirtoon
21.05.2009 Sonyn kehittämä langaton tiedonsiirtoteknologia TransferJet on entistä lähempänä kaupallista toteutumistaan, sillä yhtiö kertoi ottavansa nyt vastaan hakemuksia yrityksiltä, jotka tahtovat lisensoida järjestelmän.
Taloussanomat
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Kiina saattaa avata elvytyshanaa 09:26
- Suomalaistaiteilija ostaa Espanjan velkakirjoja: "Win-win-win" 09:33
- Cameron: Kreikan parlamenttivaalit käytännössä kansanäänestys eurosta 08:15
- Pankin sijoitusjohtaja HS:ssa: Kansanedustajille tulospalkkaus 07:41
- Saisiko olla kuppi kahvia? Se voi pidentää elinikääsi 08:30
- Näin uusi drakma korvaisi Kreikan eurot 06:03
- Iran teki Kaspianmerellä valtavan öljylöydön: 10 miljardia barrelia 16:23
- Perus-Audistakin tuli luonnonsuojelumalli 06:09
- Zuckerberg meni naimisiin – ilmoitti asiasta Facebookissa 09:46
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (9)
Kuulostaa kovalle rahalliselle satsaukselle, mutta ehkäpä tällaiset spektaakkelit tuovat mainostulojen muodossa kustannuksensa takaisin. Seuraan mielenkiinnolla.
Toivottavasti Taloussanomat osaa katsastaa messuilla esiteltävän Android-puhelimen ja arvioida onko siitä Noksujen, iPhonen tai Blackberryjen haastajaksi.
Aivotonta otsikkokalastelua, joka aiheuttaa klikkauksen jälkeen suuren ärsytyksen. Yrittäkää jättää tämänkaltainen journalismi pois, suosittelen. Ei sovi ainakaan talousjournalismiin, ehkä Aku Ankkaan.
Saamme varmasti luotettavaa ja puolueetonta tietoa hyvässä kieliasussa tänne!
http://www.mobil.se/ tai http://www.infosyncworld.com/
Kirjoitetaan yksi artikkeli, joka näkyy kaikilla siteilla, joten voidaan myydä siihe 3x mainoksia. Ei taida silti pitkään kannattaa kun kukaan tervejärkinen ei käy näillä sivuilla ilman adBlockeria, sellainen bannerisirkus käynnissä.
(IE7Pro tai Firefoxin adBlocker.. ftw)
Varmasti seuraan tarkemmin kuin kilpailijoita nyt, ja toivottavasti laatu antaa aihetta tarkkaavaisempaan seurantaan. Poropudas ainakin tuntee asiat perinpohjaisesti, eikä webbivideokaan miestä pahenna jos saatte nettiin muutakin kuin kongerenssien istuinrivejä ja powerpointeja silleen.