Itävaltalaisfirma esittelee pappapuhelimia Barcelonassa

Itävaltalaisfirman kännyköiden valikot on suunniteltu mahdollisimman selkeästi.
Kuva: Lehtikuva
11.2.2008 12:05 Vanhuksille suunnitellut kännykät pysyvät puheissa vuodesta toiseen. Yksinkertaistettuihin puhelinmalleihin törmää kuitenkin vain harvoin Suomessa.
Kaikki eivät kohkaa teräpiirtoelokuvista kännyköissä. Itävaltalainen Emporia Telecom esitteli Mobile World Congressissa ikäihmisille suunnattuja kännyköitään.
Emporian kolme puhelinta – Emporia Life, Emporia Life+ ja Emporia Time – on suunniteltu siten, että ne sopivat ikääntyneempien kännykänkäyttäjien tarpeisiin.
The Guardianin mukaan puhelimissa on isot näppäimet ja kuulokojeiden kanssa toimivat kaiuttimet.
Yhdessä malleista on myös iso punainen paniikkinappula puhelimen kääntöpuolella. Se voidaan ohjelmoida soittamaan hälytysnumeroon.
Vodafone toi viime vuonna markkinoille yksinkertaistetun Simply-puhelimen. Odotuksista huolimatta sen kysyntä on ollut kuitenkin vaatimatonta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen 00:31
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia hallitsee suomalaisyritysten mobiilialustoja
28.05.2007 Suomalaiset keskisuuret yritykset ovat vasta alkutaipaleella mobiiliratkaisujen hyödyntämisessä. Viidennes ei ole edes miettinyt mobiiliratkaisuja ja 42 prosenttia on saanut aikaan vasta perusratkaisun. Päätelaitteissa Nokian asema on ylivoimainen.
Kolme vuotta sitten
Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan
28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (18)
Ja että jos on näppäinlukko päällä niin onko tuo punainen paniikkinappulakin lukossa, koska jos näin on niin eihän siitä sitten paljon ole hyötyä. Samalla vaivalla sitten laittaa etupuolelta jonkin nappulan soittamaan 112 jos sitä painaa pohjassa(jos nyt tuossa puhelimessa tällaista ominaisuutta on).
mutta onhan se hyvä että joku kännykän valmistaja jaksaa muistaa vanhat käyttäjätkin, eikä vain kehitä uusia puhelimia entistä vaikeammilla ominaisuuksilla.
Se on iso painike puhelimen takapuolella, mutta noin puolisenttiä kuoren sisässä, ja reagoi vasta kolmeen painallukseen. Eli kolme kertaa tuota painiketta niin hätäilmoitus lähtee.
Hätäpainike soittaa/lähettää viestin viiteen eri numeroon siihenasti, että jostain vastataan, eli ei vain yhteen numeroon...
Skippaaminen johtuu ilmeisesti Nokian työntekijöiden nuoresta iästä.
Jepjep. Nokiahan on saavuttanut 40% markkinaosuuden tekemällä typeryyksiä, ja välittämättä asiakkaistaan.
Olisikohan mitenkään mahdollista, että melko suuri osa tuosta "ikääntyneiden" ryhmästä suhtautuisi koko ajatukseen "senioripuhelimesta" negatiivisesti. "Minähän en mitään mummopuhelinta osta, ostakoon vanhukset."
Tuliko kenellekään teistä mieleen, että jos te olette kymmenen vuotta vinkuneet, että miksei tällaisia tehdä kun kysyntä olisi valtava, että ehkä niitä ei tehdä siksi että KYSYNTÄÄ EI OIKEASTI OLE.
Ja vinkkinä, että ei tarvi olla vektorigrafiikkaa, että asiakas voisi suurentaa portaattomasti mitä tahansa näytöllä olevaa. Lähtökohtana on, että 1 kuvapikseli vastaa yhtä kuvaruutupistettä. Alettaessa zoomata kuvapikseleiden ja kuvaruutupikseleiden koko eroaa toisistaan. Tuloksena kuvaruutupikseleitä, jotka: 1)täysin kuvapikseleiden kattama, 2)täysin kuvapikseleiden ulkopuolella tai 3)osittain kuvapikseleiden kattamia. Osittain kuvan alle jäävien kuvaruutupikselien intensiteetti riippuu peittoasteesta. Kullekin päävärille lasketaan peitto erikseen. Saadaan portaaton zoomaus ilman vektorigrafiikkaa. Mikä tahansa kännykän näytössä oleva saadaan zoomattua haluttuun kokoon. Alkuperäinen kuva sellaisenaan muistissa ja zoomausasteen ja zoomauskohdan perusteella nopea laskea, että mitä näytetään kännykän näytöllä. Ei tarvi odottaa sitä ihmettä , että Netissa käikki kuvat olisivat vektorigrafiikkaa.
Tästä on olemassa patentti. Sitä ei vain ole hyödynnetty. Kuinkahan paljon niitä onkaan kynttilöitä vakan alla? Tiedän sattumoisin, että on niitä muitakin ideoita hyödyntämättä.
Laskennallisesti tuollainen portaaton pikseligrafiikan zoomaus on tavattoman nopea toteuttaa jopa fixed point tyyppisesti, kun zoomaussuhde esitetään murtolukuna.