Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Barcelona:

Motorola: Jenkkipuhelin näyttää baarissa paremmalta

Motorola uskoo uusien video- ja musiikkikännyjensä vetovoimaan.
Kuva: Petri Korhonen

13.2.2008 08:40 Motorola ei ole lannistunut Nokian kotikenttäedusta, vaan yrittää keväällä paluuta Pohjolan markkinoille. Yhtiön myyntipomon mielestä suomalaiset eivät tiedäkään, miten kova sana jenkkikännykkä on baaritiskillä.

Motorolan itä- ja Pohjois-Euroopan markkinoiden uusi myyntijohtaja, amerikkalaisittain Vice President Kamil Tuma sanoo etsivänsä Skandinaviasta alansa suurimpia haasteita.

– On luonnollista, että Nokian kotikentällä kilpaileminen on hankalaa, mutta kuka sanoo että työn pitäisi olla helppoa?

Tsekkiläissyntyisellä, nyttemmin brittiläistyneellä Tumalla on hyvät myyntinäytöt Balkanin ympäristöstä, missä hän piti vuosia amerikkalaisyhtiön lippua korkealla. Amerikkalaisuus oli entisissä itäblokin maissa luonnostaan hyvässä huudossa.

Nyt Tuma aikoo tosissaan saada jo tänä vuonna puhelimensa menestymään Baltian lisäksi Suomen ja Ruotsin markkinoilla. Venäjälläkin kauppaa pitäisi tehdä nykyistä reippaammin.

– Kova homma se on, mutta ei lainkaan mahdoton. Uskomme, että varsinkin musiikkipuhelimemme toimivat skandinaavikuluttajille hyvin.

Motorola: Jenkkipuhelin näyttää baarissa paremmalta

Motorola suunnittelee Suomeenkin näkyvää markkinointikampanjaa. Yhtiö vetoaa uusia ostajia houkuttaessaan jopa eurooppalaiseen baarikulttuuriin.

– Kun baarissa kaikki laskevat kännykkänsä pöydälle vierekkäin, eikö siinä tilanteessa kannata erottautua massasta? Motorolan puhelin on helpoin tapa saada erilainen leima, kehuu Kamil Tuma.

Motorolan on huhuttu suunnittelevan matkapuhelintuotannosta luopumista.

Mahdollisista uudelleenjärjestelyistä Kamil Tuma ei tietenkään halua puhua.

– Olen ollut alalla 14 vuotta, ja sinä aikana paljon on yhtiörakenteissa muuttunut. Amerikkalaiset puhelimet kuitenkin pysyvät aina markkinoilla, Tuma uskoo.

Jutun kirjoitti: Petri Korhonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta

28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.


Kolme vuotta sitten

"Nyt ei ehdi, katson futista"

28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.

.