Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
EHIT käynnisti pilotin

Kuopiolainen terveyden etäseuranta tavoitti Japanin

19.2.2008 12:24 Japani on Suomeakin kovempi kännykkämaa kuluttajien mobiilipalveluissa. Mutta terveydenhoitoon mobiilit palvelut eivät ole liiemmin maassa levinneet, kuopiolainen eHIT katsastaa. Joten sinne siis suomalaista osaamista tarjoamaan.

EHIT Oy:n matkapuhelimiin pohjautuvan omaehtoisen terveyden etäseurannan pilotointi käynnistyi Japanissa. Paikallisten yhteistyökumppanien kanssa Japanin markkinoille sopivaksi sovitettua ratkaisua vauhdittaa myös aiemmin viime vuonna tokiolaiselle yksityisklinikalle toimitetut sata mobiili-etä-EKG -seurantajärjestelmää.

Japanin markkinoille päädyttiin omien vierailujen ja lukuisten neuvottelujen sekä markkina­tutkimuksen antamien tietojen perusteella, eHIT taustoittaa.

- Japanissa telelääketiede kaiken kaikkiaan on paljon Suomea jäljessä, toimitusjohtaja Kalevi Voutilainen tarkastelee. Yhteydet Japaniin aukenivat yhtiölle, kun Japanin telelääketieteen seura kävi Suomessa puolitoista vuotta sitten.

Japanin lisäksi terveyden etäseurantaratkaisuja on toimitettu Espanjaan, Italiaan, Kreikkaan, Ruotsiin sekä kokeiluun Nigeriaan, Saudi Arabiaan ja Australiaan. EHIT tulee toimittamaan matkapuhelimiin pohjautuvia omaehtoisen terveyden etäseurantaratkaisuja myös Kiinaan tukemaan paikallista terveydenhuoltoa.

Kotimaassa eHIT on Intensium Oy:n kanssa kehittänyt sairaalan sisäistä automaattista potilaan mittaustietojen keruujärjestelmää leikkaussaleihin ja heräämöihin. Ensimmäiset toimitukset ovat tämän vuoden aikana, ja uusia kauppoja on vireillä.

Lisäksi kotihoitopalveluja tehostetaan Varkaudessa käynnissä olevalla Vepa-hankkeella, jossa kotipalveluja toimittavat tahot hyödyntävät eHITin ratkaisuja työnohjauksessa, raportoinnissa ja terveystietojen mittaamisessa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

SVT välittää Pirate Bay -käräjät suorana verkossa

11.02.2009 Ruotsin televisio SVT lähettää Pirate Bay -oikeudenkäynnin suorana nettilähetyksenä – tosin vain audiona.

.