Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
50 000 työntekijän napayhtiö

Nokian Pekingin toimisto ohittaa pääkonttorin

Helsingin Sanomat esitteli perjantaina Nokian uutta Pekingin päämajaa, kuvassa vasemmalla. Oikealla Nokian tutkimuskeskuksen Ruoholahden toimitilarakennus.

23.2.2008 16:20 Nokian uusi Pekingin toimitalo esitettiin perjantaina medialle. Helsingin Sanomien mukaan yhtiön toiminnot Kiinassa ovat kasvaneet jo siihen luokkaan, että uusi toimistorakennus Pekingissä tarvitsee yhtä suuret tilat kuin yhtiön globaali pääkonttori Espoossa.

- Tämä on kooltaan samaa luokkaa. Täällä tulee todennäköisesti työskentelemään enemmän ihmisiä kuin (Espoon) Nokia-talossa, sanoi Kiinan-tiedottaja Thomas Jönsson Helsingin Sanomissa.

Nokian pääkonttorin ja Ruoholahden toimistojen arkkitehtuuria muistuttava, lasista ja teräksestä tehty keskus sijaitsee Pekingin itälaidalla Xingwangin teollisuuspuistossa.

Uudessa toimipisteessä sijaitsee yhtiön Kiinan toimintojen hallinto, markkinointi ja tuotekehitys.

Jönssonin mukaan toimistorakennuksen vieressä toimii maailman suurin matkapuhelinalan tuotantokeskittymä, jossa sijaitsevat sekä Nokian oma että monien sen alihankkijoiden tehtaat. Teollisuuspuistossa työskentelee arviolta 50 000 ihmistä, joilla on jonkinlainen yhteys Nokiaan.

HS.fiNokian Kiinan-keskus on jo Espoon pääkonttorin kokoinen
Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (15)

Huono 0
Nokian uusi Pekingin toimitalo esitettiin perjantaina medialle. Helsingin Sanomien mukaan yhtiön toiminnot Kiinassa ovat kasvaneet jo siihen luokkaan, että uusi toimistorakennus Pekingissä tarvitsee yhtä suuret tilat kuin yhtiön globaali pääkonttori Espoossa.
Digitoday
Huono 0
Juu, arvatkaapa mistä maasta tulee seuraava Ollilla/Kallasvuo.

Itse olin Kiinassa silloin kun Ollilla esiintyi Kiinan telkkarissa ja kertoi, että hän ei pitäisi mitenkään ihmeenä sitä, että seuraava Nokian pääjehu tulisi Kiinasta.

Että Kallasvuo on väin välikauden pomo, ja Kallasvuon jälkeen astuu remmiin kiinalainen.

Näin aikoinaan suomalaiset poliitikot junailivat kehityksen jalanjäljet kun Suomi myönsi 1. länsimaisena maana luottoja Kiinalle Tianmen Squaren tapahtumien jälkeen.

Tämä muuten on tosi.
Former Beijing Office Officer
Huono 0
Suomessa ruvetaan sensuroimaankin kuten kiinassa eli kiinaa vain opettelemaan jos töitä meinaa tehdä tulevaisuudessa. Kaikista nettiarvostelijoistakin on varmasti jo musta lista KRP:n päämajassa. Hallitustakin kannattaa nyt haukkua kyllikseen, kohta se ei enää ole mahdollista. Tosin töitä ei enää saa jos sen tekee mutta kuka haluaisikaan asua ja työskennellä pikkukiinassa.
Ulkomaille lähdettävä
Huono 0
Suomalaiset on pohjimmiltaan kateellisia ja tällainen uutinen vetää niin "nöyräksi" että jo luullaan jonkun kinkun ottavan ohjat! Ei muuta kun vastaiskuna pyramidia rakentamaan Espooseen :)
Faarao
Huono 0
Alta 5:n vuoden vaihtuu pääjohtaja Nokiassa, ja samalla alkaa pääkonttorin siirto muuhin halvemman verotuksen maahan, jos sitä ei tee Suomalainen pääjohtaja, niin sen tekee Kiinalainen.
Ei ikinä Nokiaa
Huono 0
Alta 5:n vuoden vaihtuu pääjohtaja Nokiassa, ja samalla alkaa pääkonttorin siirto muuhin halvemman verotuksen maahan, jos sitä ei tee Suomalainen pääjohtaja, niin sen tekee Kiinalainen.

Tohon skenaarioon ei taida mennä kuin vuosi. Se siitä suomalaisesta Nokiasta.
Vuonna 2009 kiinalainen Nokia
Huono 0
"Nokian Pekingin toimisto ohittaa pääkonttorin"

Kaikki LOISPUMMIYRITYKSET joutavatkin Kiinaan tai minne tahansa muualle.
Kello Kalle
Huono 0
Ainahan suuryritysten suurimmat voitot ovat tulleet vähiten puhdasta markkinataloutta edustaneista maista. Tällaisia maita ovat kehitysmaat, joissa demokratia eikä bisnesetiikka toimi. Kuinka Nokiakaan voisi olla poikkeus. Kaksi tärkeintä markkina-alueetta Nokialle ovat kehitysmaa Kiina (YK:n kehitysmaa kategoria II) ja vielä enemmän kehitysmaa Intia (kategoria III). Sen sijaan esim. Yhdysvalloissa Nokia ei menesty ja Nokia onkin valinnut uudeksi kohdealueeksi Afrikan, jonka maat ovat pääosin Intia-kategorian eli surkeimman kategorian maita, poikkeusksena Etelä-Afrikka, joka on I-kehitysmaakategorian maa.
cuoresportivo
Huono 0
Suomi kuuluu menestyjiin maailmassa, THATS FOR SURE. Mutta meillä kaikki hallussa silti tarpeeksi, sillä asema on lujilla selviytyäkseen jatkossa paremmin kilpailussa. Ja tää tilanne on NOKIALLA edessä, että antaa lopulta palttua kilpailulle maailman Metropoleissa, tollasella yrityksellä, kun tukiaiset on jäävä maksamatta takaisin, niin voiko yritys olla silloin MENESTYVÄ.

Mutta Ohjelman tuntijana UUDESSA MAAILMAN JÄRJESTYKSESSÄ SUOMEN OSALTA, TAHDON KERTOA SITÄ ENNAKOLTA. SOON ON SITÄ, ETTÄ OHJELMOINTI JO RULETTAA, SE VAAN VÄHÄN KESTÄÄ. SALUT
Raakkuna
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.