Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ei ole asekauppaa

Tutkija: NSN:n Turkmenistan-kauppa voi tukea ihmisoikeuksia

Kuva: Taloussanomat

27.2.2008 21:33 Asiantuntijat eivät tuomitse Nokia Siemens Networksia diktatuurin kanssa tehdyistä kaupoista. Tietoverkkojen rakentaminen voi jopa edistää ihmisoikeuksien toteutumista.

Helsingin Sanomat uutisoi keskiviikkona NSN:n Turkmenistaniin tekemästä yhdeksän miljoonan dollarin sopimuksesta verkkolaitteiden toimittamiseksi. Lehden mukaan NSN rikkoo kaupan myötä omia ohjeitaan yhteiskuntavastuusta.

Yhteiskuntavastuuta tutkinut akatemiatutkija Minna Halme Helsingin kauppakorkeakoulusta sanoo, että viestintäyhteyksien paraneminen voi parhaimmillaan olla tärkeä tekijä yhteiskunnan avautumisessa. Näin NSN voisi jopa olla tukemassa ihmisoikeuksien toteutumista.

– Pitää muistaa, että tässä ei ole kyse mistään asekaupasta. Tietoliikenneyhteydet tuovat usein kansalaisille mahdollisuuksia olla yhteydessä ulkomaailmaan. Joidenkin Aasian maiden yhteydessä on nähty, että se saattaa muuttaa maan dynamiikkaa aika merkittävästi, Halme sanoo.

Työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimivan Monikan puheenjohtaja Risto Paaermaa ei hänkään kovin herkästi tuomitsisi yrityksiä sen perusteella, missä valtioissa ne toimivat, vaan ottaisi huomioon myös toiminnan laadun.

Monika on ministeriön yhteydessä toimiva kansainvälisen sijoitustoiminnan ja monikansallisten yritysten neuvottelukunta, jossa on käsitelty muun muassa Metsä-Botnian Uruguayn-sellutehdashanketta. Monikan tehtävä on edistää OECD:n monikansallisten yritysten toimintaohjeiden täytäntöönpanoa.

Nokia vastasi Helsingin Sanomien juttuun keskiviikkona tiedotteella, jossa se kiistää rikkovansa omia eettisiä ohjeitaan.

Erityisen kova pala Nokialle lienee ollut Helsingin Sanomien jutun korruptiota koskeva osa. Lehden haastattelema entinen Turkmenistanin parlamentin jäsen sanoo, ettei valtiossa voi toimia osallistumatta korruptioon.

NSN ryvettyi Siemensin lahjusskandaalissa, joka tuli julki yhtiöiden yhdistymisen aikoihin. Keskiviikkoisessa tiedotteessaan Nokia sanoo, että Turkmenistanin-sopimus on tehty "noudattaen täysin yrityksen toimintaohjeita sekä kansallisia että kansainvälisiä lakeja".

Jutun kirjoitti: Tuomas Niskakangas

Tuomas Niskakangas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Ms-päivitykset poistavat kahdeksan haavoittuvuutta

11.02.2009 Microsoftin neljä helmikuun tietoturvapäivitystä korjaavat tuplamäärän haavoittuvuuksia Exchangesta, SQL Serveristä, Visiosta ja Internet Explorerista.

.