Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
DNA:n mukaan liikkuva kaista yleistyy vahvasti

Pakotus ja turhautuminen nostaa langatonta laajakaistaa

Ihmisten suuttumus nykyiseen palveluunsa voi näkyä tuloksissa, Juha Rahko pohtii.
Kuva: Marja Airio/Lehtikuva

28.2.2008 13:21 DNA:n Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan sadattuhannet ihmiset ovat ottamassa käyttöön liikkuvan laajakaistan Suomessa. Kasvava vapaus internetin käyttöpaikasta on yksi merkittävä syy, mutta pinnan alla on havaittavissa muitakin tekijöitä.

Viidesosa suomalaisista on aikeissa ottaa liikkuvan laajakaistan käyttöönsä, tuhat ihmistä kattanut tutkimus kertoo. Harkitsijoista lähes puolet aikoo hankkia palvelun vuoden sisällä.

Tutkimustuloksista on rivien välistä luettavissa esimerkiksi TeliaSoneran strategia tarjota langattomia yhteyksiä ensisijaisena vaihtoehtona syrjäseuduilla. Tutkimus tehtiin helmikuun alussa, joten tuloksiin ei voinut suoraan vaikuttaa Soneran myöhempi ilmoitus lankaverkon alasajosta syrjäkylissä. Mutta asia oli ilmassa jo aikaisemmin. Kiinnostusta liikkuvaan kaistaan saattaa lisätä myös kiinteän laajakaistan käyttäjien turhautuminen saamaansa palveluun.

- Tuloksissa voi näkyä ihmisten kyllästyminen tai suuttumus näistä asioista, DNA Finlandin myynti- ja markkinointijohtaja Juha Rahko tulkitsee.

Nopeimmin liikkuvan laajakaistan aikovat hankkia pohjoissuomalaiset. Kolmasosa Oulun ympäristössä ja Lapin läänissä asuvista vastaajista harkitsee liikkuvaan laajakaistaan siirtymistä puolen vuoden sisällä.

- Näkemyksemme mukaan liikkuvan laajakaistan myynti nousee tänä vuonna kiinteän laajakaistan myynnin edelle. Arvioimme, että vuoden 2008 aikana suomalaiset hankkivat 200 000 liikkuvan laajakaistan liittymää. Teettämämme tutkimus tukee arviotamme, Rahko sanoo.

Liikkuva laajakaista ei toki aina kulje matkassa, vaan silloin puhutaankin paremminkin langattomasta laajakaistasta, joka korvaa nykyisen kodin lankayhteyden. Mutta DNA:n tutkimuksen mukaan 60 prosenttia suomalaisista ei aio korvata kiinteää laajakaistayhteyttä liikkuvalla, vaan nämä täydentävät toisiaan.

Liikkuvan laajakaistan ovat useimmin kiinnostuneita hankkimaan yrittäjät ja johtavassa asemassa työskentelevät, miehet sekä hyvätuloiset vastaajat. Ikä sen sijaan ei näytä kiinnostusta uutta palvelua kohtaan ratkaisevan.

DNA lanseerasi oman dna Nettikaista -liittymästä ja dna Mokkulasta koostuvan liikkuvan laajakaistapalvelunsa viime lokakuussa. 80 prosenttia tutkimuksen vastaajista tiesi, mikä dna Mokkula on, kun 60 prosenttia tiesi, mikä on liikkuva laajakaista, DNA mainitsee.

DNA ennakoi liikkuvan laajakaistan kasvavaa suosiota ja sanoo laajentavansa nopeat yhteydet mahdollistavaa 3G-verkkoaan jatkuvasti.

Tutkimuksessa ei määritelty erikseen, mitä teknologiaa liikkuvalla laajakaistalla tarkoitetaan. Sillä saatettiin tarkoittaa siis niin hsdpa:ta kuin esimerkiksi wimaxia ja @450-verkkoakin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki

11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.

.