Vastaanotetun puhelun maksuttomuus vaakalaudalla

Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
6.3.2008 16:18 EU-komission tilaama tutkimus haluaisi vauhdittaa seuraavan sukupolven verkkojen käyttöönottoa tekemällä puheluiden vastaanottamisesta maksullista.
Vastaanotetuista puheluista maksaminen on erottanut eurooppalaisia ja yhdysvaltalaisia pitkään. Yhdysvalloissa ja Kanadassa kun myös puhelun vastaanottamisesta maksetaan minuuttitaksaa.
Eurooppalaisten kännykkäkäyttäjien vastaanottamien puheluiden maksuttomuus on kuitenkin vaarassa, mikäli EU-komissio päättää noudattaa tilaamansa selvityksen suosituksia, verkkolehti Ars Technica kertoo.
Saksalaisen Wissenschaftliches Institut für Kommunikationsdiensten -tutkimuslaitoksen ryhmä ehdottaa, että eurooppalaisten operaattoreiden pitäisi ryhtyä rahastamaan myös vastaanotetuista puheluista.
Tutkimusryhmän mukaan nykyinen laskutusmalli hidastaa seuraavan sukupolven verkkoihin siirtymistä.
Saksalaisryhmä huomauttaa, että Euroopassa soittaja kantaa koko taakan kustannuksista, joita hänen operaattorilleen koituu, kun tämä yhdistää puhelun kilpailevan operaattorin verkkoon.
Saksalaisryhmän mukaan talousteoriat osoittavat, että operaattorit haluaisivat tehdä näistä yhdistämismaksuista mahdollisimman korkeita. Siksi esimerkiksi EU joutuu sääntelemään niitä, etteivät puheluiden hinnat nouse kohtuuttomiksi.
Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Singaporessa operaattorit sen sijaan neuvottelevat yhdistämismaksuista vapaasti.
Operaattorit kuitenkin velvoitetaan yhdistämään puhelu kilpailevaan verkkoon minuuttihinnalla, joka on molemmille osapuolille sama. Tällaisessa mallissa operaattorit päätyvätkin usein pitämään yhdistämismaksun nollassa.
Puheluiden osalta toiminut malli ei kuitenkaan välttämättä toimi nettiajalla. Internet-yhteyksissähän sekä vastaanottaja että lähettäjä maksavat verkon käytöstä.
IP-pohjaisiin verkkoihin siirryttäessä eurooppalainen malli ei tule toimimaan, tutkimusryhmä katsoo. Pahimmillaan se saattaa hidastaa IP-verkkojen yleistymistä.
– Jos yhdistämiskustannukset pysyvät nykyisillä tasoilla, odotamme, että useat kännykkä- ja jotkut lankaliittymäoperaattorit saattavat hylätä suunnitelmat verkkojensa siirtämisestä IP-pohjaisiksi, selvityksessä sanotaan.
Liikenne- ja viestintäministeriön viestintäverkkoyksikön päällikkö Juhapekka Ristola sanoo, että ajatus maksutaakan jakamisesta molempien osapuolien kesken nousee aina säännöllisin väliajoin esiin.
Suomessa ei ole kuitenkaan tällä hetkellä käynnissä lainsäädännöllisellä tasolla hankkeita, joiden tarkoituksena olisi laskumallien muuttaminen.
– Pidän kuitenkin hyvänä, että pohditaan, mitä kaikkea ip-verkkoihin siirtyminen tuo tullessaan, Ristola sanoo.
(Juttua päivitetty LVM:n kommenteilla.)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Intel investoi 7 miljardia
11.02.2009 Intel aikoo investoida seuraavan kahden vuoden kuluessa 7 miljardia dollaria tehtaisiinsa Yhdysvalloissa.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (104)
onneksi jos maksu vastaanotettaviin tulee, voi bannata tuntemattomat numerot blacklistillä
Itse luopuisin soittelusta, en kehtaisi soittaa kenellekään.
Singaporessa jokin tällainen saattaa toimia, koska kyseessä on pinta-alaltaan niin pienikokoinen ja tiheä markkina, jossa kustannukset pystytään pitämään todella pieninä.
Itse luopuisin soittelusta, en kehtaisi soittaa kenellekään.
Just näin! Ensin vähenisi vastaaminen ja sitten samaa myötä vähitellen myös soittaminen, kun ei kannattaisi soittaa kun harvoin vastataan.
Olen utelias näkemään talouslaskelman, jossa tuollaisessa tilanteessa operaattorille jää enemmän. Ehkä siellä on joku PHB älykkäänä laskenut, että jos tiputan firman kulut nollaan, niin jäljelle jää vain nämä tulot ...
Älytön idea.
Ja varsinkin vähävaraisemmat sitten pelkäävät puhelimen soimista. Aivan kamala ajatus!
Luovun puhelimesta kokonaan, jos tämä hinnoittelumalli todella tulee. Oikeasti. :(