Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Työryhmä huomioi vaikean hinnoittelun

3G-kytkykaupan tavoite toteutui, mutta ongelmia on

Hyvin järjestettynä matkapuhelimen ja liittymän kytkykauppa edistää uusien sähköisten palvelujen omaksumista. Ongelmia kuluttajille ovat tuoneet eräät sopimusehdot ja hintojen vaikea vertailtavuus, työryhmä tiivistää.

10.3.2008 09:52 3G-kännyköitä ja liittymiä saa myydä yhdessä enää vuoden ellei viestintäministeri Suvi Lindén salli jatkoaikaa. Kytkykauppaa tarkastelleen työryhmän viesti ministerille on kaksijakoinen.

Liittymien ja kolmannen sukupolven (3G) matkapuhelimien yhdistetty myynti sallittiin vuonna 2006, mutta vain väliaikaisesti maaliskuun 2009 loppuun. Lain tarkoituksena on ollut edistää tietoyhteiskunnan palveluita, jotka ovat helpommin ja paremmin saatavana kehittyneempien 3G-verkkojen kautta.

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän mukaan tavoite on toteutunut, sillä lisäpalvelujen käytön määrästä kertova matkapuhelimien datasiirto on selvästi kasvanut vuosina 2006 ja 2007. Ennen kytkykauppaa suomalaisten laitekanta oli vanhaa, ja peruspuhelimia oli paljon.

Kytkykaupan ongelmiksi ovat toisaalta osoittautuneet hintojen vaikea vertailtavuus ja eräiltä osin epätarkat sopimusehdot. Hintavertailua hankaloittaa erilaisten hinnoittelumallien ja pakettiratkaisujen kasvanut määrä.

Työryhmän mukaan sopimuksissa tulisi tarkemmin määritellä, millaisia hyvitys-, irtisanomis- ja purkuehtoja sovelletaan, kun kytkykauppasopimus joudutaan purkamaan esimerkiksi asiakkaan sairastuttua tai jäätyä työttömäksi. Myös puhelinten ja liittymien virheiden hallinnassa on parantamisen varaa, sillä vastuuta on palloteltu operaattorilta myyjälle ja päinvastoin.

Työryhmä tarkasteli kytkykaupan vaikutusta muun muassa viestintäpalvelujen hintoihin ja kuluttajan asemaan. Työn kuluessa tuli esiin sekä jatkamista puoltavia että vastustavia näkemyksiä. Hintoihin kytkykaupalla ei ole ollut paljoa vaikutusta.

- Ainoa vaikutus on, että kytkykaupan myötä puhelimen saa usein halvemmalla, kun sen maksaa kahden vuoden aikana pienissä osissa, työryhmän puheenjohtaja Rainer Salonen arvioi.

- [Viestintäpalvelujen] hinnat ovat pysyneet hyvin samalla tasolla viimeiset pari vuotta, mutta toisaalta Suomi on ollut perinteisesti hyvin halpa maa verrattuna muihin Länsi-Euroopan maihin, Salonen muistuttaa.

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä koostui matkapuhelinoperaattorien, valmistajien, kauppiaiden, Viestintäviraston, Kilpailuviraston sekä Kuluttajaviraston edustajista. Työryhmän tehtävänä ei ollut harkita, tuleeko kytkykauppaa jatkaa, siitä päättää ministeri.

Kuluttajavirasto jätti selvitykseen lausuman, jossa todetaan kytkykaupan tuoneen uusia ja ratkaisemattomia kuluttajaongelmia. Kuluttajavirasto haluaisi helpottaa 3G-puhelimien hankintaa mieluummin kehittämällä laitteen rahoitusvaihtoehtoja.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon

11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.

.