IE-lisäosa avaa Nokian musakaupan Firefoxiin

11.3.2008 16:04 Nokia avasi musiikkikauppansa vain Internet Explorerin käyttäjille. Firefox 3:n lisäosalla kauppa kumminkin aukeaa.
Nokian avasi musiikkikauppansa Suomessa vain Windows-käyttöjärjestelmän ja Internet Explorer -selaimen käyttäjille. Palvelu toimii myös Nokian N-sarjan puhelimissa.
Syyksi sanotaan rajalliset resurssit. Kauppa haluttiin saada auki ja jostain oli aloitettava.
– Internet Explorer on käytetyin selain maailmalla. Tuki Firefoxiin tulee myöhemmin, sanoo Ingrid Peura Nokian viestinnästä.
Suomessa Firefoxin käyttö on yhtä yleistä kuin Internet Explorerinkin. Nokian päätös suosia vain yhtä käyttöjärjestelmää ja selainta on nostanut vastarintamyrskyn esimerkiksi Digitodayn lukijoiden keskuudessa. Toinen arvostelua saava ominaisuus on drm-kopiosuojaus.
Nokian nettipalveluiden on odotettu aukeavan jo aikaisemmin.
Jos Internet Explorerin käyttö ei miellytä, mutta Nokian musiikkikauppaan on päästävä, niin on olemassa kiertotie.
Beta-vaiheessa olevaan Firefox 3 -selaimeen on saatavissa IE-lisäosa, jonka avulla kauppaan pääsee. Jos käytössä on Mac-tietokone ei tuosta lisäosastakaan ole apua.
Lisäosa edellyttää tietokoneessa olevaa Internet Exploreria, joten se toimii vain Windows-koneessa.
IE-lisäosan avulla voi koettaa käyttää myös muita palveluja, jotka ovat tehty vain Internet Explorerille.
(Artikkelia korjattu. Lisätty maininta lisäosan toimimisesta vain yhdessä Internet Explorerin ja Windowsin kanssa.)
- ArkistoNokian musiikkikauppa aukesi Suomessa 11.3.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Ruotsin piraattipuolueella mahdollisuus useisiin EU-paikkoihin
27.05.2009 Gallupit lupaavat Ruotsin piraattipuolueelle jopa kahdeksan prosentin kannatusta. Se riittäisi useisiin paikkoihin EU-parlamentissa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (67)
Eipä tosin olekaan mitään kiinnostusta käyttää jotain perus DRM-musakauppaa. Jos Nokia ois hereillä niin huomais miten nopeasti sekin rasite on onneksi kuolemassa pois musiikkitiedostoista.
Kuvitteleeko joku vielä sitä, että kun Nokia on "suomalainen yritys", pitää huomioida kotimaan markkinoiden tilanne.
Tuo DRM sitoutuminen on älytöntä ja toivoa sopii että ko. kauppapaikka kuolla kupsahtaa nopeasti.
Onneksi iTunes toimii molemmilla käyttiksillä
IE:t ei kiinosta,ei edes pluginit
Milloinkas iTunesista alkaisi saada enemmän tavaraa joka toimisi ilman iPodia? Ja mieluiten ilman iTunesia, onhan se typerää vaatia tietty softa jotta toimisi...
(Hassusti aina unohdetaan tämä kun itketään miten muut ovat tuhmia)