Nörtti kertoo Nokialle mikä kannattaa

Tommi Vilkamon johtama Beta Labs toimii linkkinä kehittäjien ja käyttäjien välillä.
Kuva: Aleksi Moisio
14.3.2008 10:20 Beta-vaiheen ohjelmia maailmalle suoltava kännykkävalmistaja luottaa siihen, että innokkaat kuluttajat ohjaavat yhtiön kehitysresurssit oikeaan suuntaan.
Maps – beta, Sports Tracker – beta, Location Tagger – beta. Puolivalmiit tuotteet ovat tulleet jäädäkseen.
– Arviolta noin puolet kaikista projekteista valmistuu kaupallisiksi tuotteiksi. Toinen puoli menee arkistoon.
Näin kertoo Tommi Vilkamo Nokialta. Hän vetänyt vauvavaiheen ohjelmistoja kännyköihin kehittävää Beta Labs -yksikköä syyskuusta lähtien.
Huhtikuussa 2007 perustetun virtuaalisen ohjelmistolaboratorion tarkoituksena on kertoa Nokialle nopeasti, mitä ohjelmistoja kannattaa kehittää ja mihin suuntaan.
Ajatus on simppeli. Joku Nokian lukuisista kehitystiimeistä julkaisee keskeneräisen ohjelman Beta Labsin sivuilla, jonka jälkeen uteliaat nörtit lataavat sen kännykälleen ja antavat siitä palautetta.
– Tuotteen voi periaatteessa speksata itse loppuun asti ja kehittää sitä monta vuotta vain huomatakseen, että konsepti on väärä, Vilkamo sanoo.
Siihen Nokialla ei ole varaa, sillä yhtiö on kertonut julkisesti haluavansa tehdä enemmän ohjelmistoja.
"Fail fast, learn fast, scale fast", kuuluu yksikön tunnuslause. Beta Labs onkin kännykkäjätin yritys pysyä kärryillä netin nopeuttamassa ohjelmistokehityssyklissä.
Maailmalla erityisesti ohjelmistoyhtiöt ovat perustaneet erilaisia sovellushautomoita. Kännykkävalmistajien keskuudessa Nokia on etujoukoissa.
Kännykkäjättiläinen ei ole juuri rummuttanut kymmeniä tuotekehittelijöitä työllistävän Beta Labsin olemassaolosta netin ulkopuolella. Vilkamokin kertoo puhuvansa ensimmäistä kertaa lehdistön kanssa.
Nokia kerää käyttäjäpalautetta muitakin kanavia pitkin, mutta yhdestä kahteen tuotosta kuukaudessa ulos pukkaavan Beta Labsin suosio on kasvanut hyvää vauhtia.
Viime kuussa Beta Labs kellotti yli miljoona sivulatausta. Ohjelmia ladattiin sivuilta yli 200 000 kertaa.
Ongelmaksi onkin alkanut muodostua palautteen käsitteleminen. Sitä kun on voinut lähettää yksinkertaisesti: blogimerkintöjä kommentoimalla tai palautelomakkeen avulla.
– Meillä on selkeä tarve kehittää palautekanavia, Vilkamo sanoo.
Beta Labsin ympärille syntyneellä, noin 100 000 hengen, yhteisöllä on sananvaltaa ohjelmistokehityksessä. Se älähtää älyttömistä ideoista tai osoittaa välinpitämättömyydellään turhat projektit.
Kovin tarkkaa tietoa siitä keitä nämä käyttäjät ovat Nokialla ei kuitenkaan ole. Jotain sentään tiedetään.
Nokian ohjelmistokehityksen intohimoisimmat seuraajat ovat tyypillisesti 20–30-vuotiaita miehiä, jotka hankkivat uusimmat älypuhelimet ensimmäisten joukossa.
Vilkamo kuitenkin korostaa, että betatestaajiin mahtuvan monenlaisia ihmisiä. Monipuolisempaa joukkoa Nokialla halutaankin, sillä yhtiö ei oikeastaan haluaisi tavoitella Beta Labsilla tyypillistä nörttiyleisöä.
– Kun teemme musiikkisoftaa, haluamme löytää musiikkifriikit.
- ArkistoOhjelmistokehitys yritetään pölliä nörteiltä 14.3.2008
- ArkistoKännykästä halutaan henkilökohtainen palvelin 14.3.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:28 USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 07:00 Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 18.5. Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Iran syyttää Googlea "pehmeästä sodasta"
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- 18.5. Twitter uskoo älä seuraa -kehotusta
- 18.5. Facebook-Saverin kiistää veropakolaisuuden
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Facebookin osakkeet myydään maksimihintaan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Facebookin osakkeet myydään maksimihintaan
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa 06:19
- Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin 23:58
- Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa 16:04
- Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko 14:09
- Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna 13:07
- Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa 12:37
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Effi verkkofoorumien valvonnasta: Nykylaki riittää!
21.05.2007 Electronic Frontier Finland ry on huolissaan lisääntyneistä vaatimuksista säännellä sananvapauden käyttämistä verkkoympäristössä. Viimeisen viikon aikana sekä Valtionsyyttäjä Mika Illman että Julkisen Sanan Neuvosto ovat vaatineet verkkofoorumien valvonnan merkittävää lisäämistä.
Taloussanomat
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Kiina saattaa avata elvytyshanaa 09:26
- Suomalaistaiteilija ostaa Espanjan velkakirjoja: "Win-win-win" 09:33
- Cameron: Kreikan parlamenttivaalit käytännössä kansanäänestys eurosta 08:15
- Pankin sijoitusjohtaja HS:ssa: Kansanedustajille tulospalkkaus 07:41
- Saisiko olla kuppi kahvia? Se voi pidentää elinikääsi 08:30
- Näin uusi drakma korvaisi Kreikan eurot 06:03
- Iran teki Kaspianmerellä valtavan öljylöydön: 10 miljardia barrelia 16:23
- Perus-Audistakin tuli luonnonsuojelumalli 06:09
- Zuckerberg meni naimisiin – ilmoitti asiasta Facebookissa 09:46
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (39)
Onko nörtti sun mielestä haukkumasana? Kiva. Onneksi olet noin avarakatseinen...
Mutta saiskohan Nokia vihdoin tehtyä softan tai ominaisuuden puhelimiinsa, että haluamansa käyttäjät voi pistää "ignoreen". Mikään operaattori tai laite ei vielä sitä tarjoa, mikä on aika ihmeellistä. Nyt jos joku haluaa soittaa tai lähettää tekstiviestejä sinulle liikaa, ainut tapa vähentää sitä on oikeusteitse.
Mutta ehkä ensi vuosituhannella sitten...
Mutta saiskohan Nokia vihdoin tehtyä softan tai ominaisuuden puhelimiinsa, että haluamansa käyttäjät voi pistää "ignoreen". Mikään operaattori tai laite ei vielä sitä tarjoa, mikä on aika ihmeellistä. Nyt jos joku haluaa soittaa tai lähettää tekstiviestejä sinulle liikaa, ainut tapa vähentää sitä on oikeusteitse.
Otappa huvikseen vaikka google käyttöön, oletko etsinyt tahi sitä osannut??? En oikein usko.. Mut annetaan hiukan vihjeitä: On olemassa nokialaisia joissa voi noin tehdä ainakin soitoille, ja ihan vakio-ominaisuus. Itsellä on yksi nokia joka ei ota vastaan txt tahi puh keltään jonka mustalle listalleni laitan. Ei ole kumminkaan kyse mistään perusominausuudesta niin sitä ei joka paikassa mainita. Jos et itse osaa niin kysy muilta apuja;)