Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kuluttajatuotteita on vaikea tehdä norsunluutornista käsin

Nokia aikoo julkaista enemmän betaa

Nokia kokeilee Googlen lähestymistapaa ohjelmistokehitykseen: monta hutia mutta yksi kunnari.
Kuva: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

18.3.2008 14:34 (päivitetty 15:50) Matkapuhelinjätti haluaa avata tuotteidensa kehittelyä kilpailijoiden tapaan.

– Tulette näkemään meiltä enemmän betajulkaisuja, toiminnallisesti tai maantieteellisesti rajoitettuja julkaisuja.

Näin lupaa Nokian verkkopalveluliiketoiminnasta vastaava Niklas Savander uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Ohjelmisto- ja palvelupuolelle pyrkivä yritys haluaa avata tuotekehittelyään. Se haluaa kokeilla lähestymistapaa, jossa huonot ideat karsiutuvat lukuisien ajatusten joukosta nopeasti.

Reutersin mukaan esimerkiksi Google käyttää tätä strategiaa uusien liiketoimintamallien kokeilemiseen.

Nokialla vaikuttaa olevan kiire tuotekehittelynsä entistä laajemmassa avaamisessa. Yhtiö haluaa olla mukana, kun palvelumarkkinoita jaetaan mobiilipuolen toimijoiden kesken.

– Palveluissa on huiman tärkeää olla markkinoilla mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, Savander sanoo.

Uutta avoimempaa linjaa edustaa esimerkiksi Nokia Beta Labs, joka julkaisee beta-vaiheen versioita yhtiön ohjelmistoista.

Nokia on tiivistänyt suhteitaan myös yliopistojen kanssa.

Yhtiö kehittää nanoteknologiaa hyödyntävää Morph-konseptipuhelinta yhdessä Cambridgen yliopiston kanssa.

Muotoilupuolella yhtiö on puolestaan perustanut designstudioita Rio de Janeiroon sekä Bangaloreen. Paikallisten muotoilukoulujen yhteydessä toimivien studioiden on tarkoitus antaa Nokialle aikaisempaa parempi ote kehittyvien markkinoiden muotoiluvirtauksista.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (10)

Huono 0
Matkapuhelinjätti haluaa avata tuotteidensa kehittelyä kilpailijoiden tapaan.
Digitoday
Huono 1
Nokian ohjelmistot on jo muutenkin beta-tasolla. Meinaako ne laittaa vieläkin huonompaa softaa käyttäjille kokeiltavaksi?
Täytäthän kaikki kentät.
Huono 1
Nokian ohjelmistot on jo muutenkin beta-tasolla. Meinaako ne laittaa vieläkin huonompaa softaa käyttäjille kokeiltavaksi?
Täytäthän kaikki kentät.
Huono 1
Ilmaista työvoimaa.
Beta-testaajat
Huono 1
Lopettaisitte nyt Nokia sen oman "tuotekehityksen" kiltisti. Ei muuta kuin N800/N810:iin se 3G data-mokkula ja pysytte poissa jaloista.
Peelo
Huono 0
Hyvä uutinen vihdoin Nokialta. Alkavat siis saattaa tuotteet nykyisen alfan sijasta betaan ennen julkistusta.
Vielä kun hardikselle saisi saman lupauksen.
JepJep
Huono 1
Kyllähän se nyt on niin, että best to market voittaa aina first to marketin.

Nokialla ei ole huomattu, että suosittujen Web 2.0 "beta" -tägättyjen palvelujen takana on usein hyvä idea ja aivan toimiva palvelu? Esimerkkeinä Google Labsin tuotokset. Eivät ne perustu tuuriin, kiireeseen tai käyttäjillä toteutettuun tuotekehitykseen.

Osakkeenomistajana pelkään, että Nokia kopioi Web 2.0:sta sen, että palvelulla ei tarvitse olla ansaintalogiikkaa ja Betasta sen, että ohjelmien ei tarvitse toimia nykyisenkään vertaa ollakseen julkaisukelpoisia.

Taitaa tulla simpukka 2.0.
Dot bomb
Huono 1
KYllä tuo N95-käyttöliittymä on beetaa ja myös päivitetyn version käyttöliittymä.
Huono 1
Käyttäjät kautta aikojen ovat havainneet, että Nokian ohjelmat ovat aina beta-tasolla. Eihän niistä alphaa synny, kun puhelinmallit häviävät ennen kuin softa on valmis.
1101 käyttäjä
Huono 1
Öh, kumpi oli ensin alpha vai beta?
a vs. b
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

Wikinvest katsoo talousjargonin taakse

10.02.2009 Vuonna 2006 aloittanut Wiki-periaatteella toimiva sijoitussivusto kerää voimia epäluottamuksesta finanssialan vanhoihin toimijoihin.

.