Adobe soutaa ja huopaa iPhonen Flashissa

Kuva: Apple
20.3.2008 10:15 Adoben pääjohtaja vakuutteli vastikään, että esimerkiksi nettivideoissa paljon käytetty Flash-ohjelmisto saadaan valmistettua iPhonelle ilman Applen apua. Mutta yhtiö julkaisi perään lausunnon, jonka viesti on päinvastainen.
Adoben pääjohtaja Shantanu Narayen sanoi tiistaina Wall Street Journalin mukaan, että "olemme sitoutuneet tuomaan Flashin iPhonelle. Olemme arvioineet [Applen julkaisemat iPhonen ohjelmistokehitystyökalut] ja uskomme, että pystymme kehittämään iPhonen Flash-soittimen itse".
Keskiviikkona Adobe kuitenkin julkaisi lausunnon, jossa korostettiin Applen roolia kunnolla toimivan Flashin valmistamiseksi älypuhelimelle. Julkaistut ohjelmistotyökalut eivät yksin riitä.
- Adobe on arvioinut iPhone SDK:n ja voi nyt ryhtyä kehittämään keinoa Flash Playerin tuomiseksi iPhonelle. Mutta tuodaksemme Flashin täydessä mitassaan osaksi iPhonen web-selailua, meidän on työskenneltävä Applen kanssa yli sen, mikä on mahdollista SDK:n ja sen nykyisen lisenssin kautta, lausunnossa todettiin.
Applen Steve Jobs teki vähän aikaa sitten selväksi, mitä hän ajattelee nykyisten Flash-versioiden istuttamisesta iPhoneen sellaisinaan. Ne ovat hänen mielestään joko liian raskaita tai sitten liian rajoittuneita ollakseen käytettäviä. Adobe vastasi kritiikkiin sanomalla, että iPhone itsessään on rajoittunut, kunnes siihen saadaan Flash-tuki.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat 10:46
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alkio: Vanhempien täytyy tiedostaa tietoturva
09.02.2007 F-Securen toimitusjohtaja Kimmo Alkio ennustaa haittaohjelma- ja roskapostitulvan kasvavan tänäkin vuonna.
Kolme vuotta sitten
Saksalaisfirmalta Apple-yhteensopiva PearC
09.02.2009 Piskuinen saksalaisfirma HyperMegaNet on rohjennut ryhtyä valmistamaan Apple-yhteensopivaa henkilökohtaista tietokonetta. PearC ei ole sisäisesti eikä ulkoisesti Mac-kone, mutta pystyy emulaatio-ohjelmalla käynnistämään OS X:n.
Taloussanomat
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- EKP ei koskenut korkoon 14:45
- Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna 13:35
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- » Taloussanomat.fi
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e













