Microsoft haluaa iPhoneen

Tom Gibbons johtaa Microsoftin specialized devices and applications -ryhmää.
26.3.2008 15:12 Microsoft suunnittelee ohjelmien tarjoamista iPhoneen. Yhtenä vaihtoehtona on esimerkiksi Office-ohjelmien toimiminen Applen älypuhelimessa.
Apple julkisti maaliskuussa ohjelmistojen kehittämiseen tarkoitetun SDK:n eli software development kitin. Fortune-lehden haastattelussa Microsoft-johtaja Tom Gibbons sanoo, että Microsoft tutkii SDK:n mahdollisuuksia.
Microsoft ja Apple tekevät paljon yhteistyötä. Microsoftilla on eniten ohjelmistokehittäjiä Applen jälkeen Mac OS X -käyttöjärjestelmään. Microsoftin Office-ohjelmat ovat saatavilla Applen tietokoneisiin. Fortunen arvioissa Mac-ohjelmien teko on ohjelmistojätille satojen miljoonien dollareiden erittäin kannattavaa liiketoimintaa.
IPhonessa on jo tuki Microsoftin Exchange-sähköpostipalvelimeen.
Office-ohjelmien lisäksi Microsoftin hiljattain ostama TellMe-äänentunnistustuote on mahdollinen ohjelma iPhoneen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Aldata käynnistää säästökuurin Ranskassa
10.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Aldata Solutions aloittaa tehostamisohjelman Ranskassa.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- IEA: Öljyn kysyntä laskee 14:50
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (8)
varsinkin kun tukikin puuttuu vielä monelle käyttöjärjestelmälle..
Officessa ei kyllä olisi mitään vikaa. Kuten aiemmin sanottiinkin, saisi MS keskittyä Officeen käyttöjärjestelmien sijaan.
Ballmer hoitaa teevee-esiintymiset nykyään kun Gates on jäänyt sivuun.
Ballmerilta homma hoituu, hän on täysin immuuni munauksilleen.
Ballmer hoitaa teevee-esiintymiset nykyään kun Gates on jäänyt sivuun.
Ballmerilta homma hoituu, hän on täysin immuuni munauksilleen.
Microsoft sai vihdoin näköisensä johtajan.