Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Internet-puhelut eivät kasva

Mobiililaajakaista yleistyi viime vuonna

Kannettavat tietokoneet innostavat mobiililaajakaistojen hankintaan.

31.3.2008 15:13 Viestintäviraston mukaan mobiililaajakaistaliittymät löivät itsensä läpi vuoden 2007 loppupuolella. Matkaviestinverkoissa toimivien laajakaistaliittymien osuus on kahdeksan prosenttia kaikista laajakaistaliittymistä.

Viestintäviraston markkinakatsauksen mukaan vuodenvaihteessa matkaviestinverkoissa toimivia laajakaistaliittymiä oli jo lähes 150 000, mikä vastaa noin kahdeksaa prosenttia kaikista laajakaistaliittymistä.

Laajakaistaliittymien kokonaismäärä kasvoi vuoden aikana 23 prosenttia. Vuoden lopussa Suomessa oli jo yli 1,75 miljoonaa laajakaistaliittymää. Muiden kuin mobiililaajakaistaliittymien määrä kasvoi vuoden aikana noin 13 prosenttia.

Viime vuonna nopeiden laajakaistayhteyksien määrä pysyi ennallaan. Viime vuoden lopussa vajaa kolmannes laajakaistayhteyksistä oli nopeampia kuin 2 megabittia sekunnissa. Yli kymmenen megabitin yhteyksiä oli vain muutama prosentti.

Internet-puhelujen suosio ei ole kasvanut.

Matkaviestinliittymien kokonaismäärä ylitti vuodenvaihteessa kuuden miljoonan rajan. Matkaviestinliittymien kasvuun vaikutti merkittävästi mobiililaajakaistakäyttöön hankittujen liittymien kasvu.

Lue myösViestintäviraston markkinakatsaus 2007
Jutun kirjoitti: Jukka Lehtinen

Jukka Lehtinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (10)

Huono 0
Viestintäviraston mukaan mobiililaajakaistaliittymät löivät itsensä läpi vuoden 2007 loppupuolella. Matkaviestinverkoissa toimivien laajakaistaliittymien osuus on kahdeksan prosenttia kaikista laajakaistaliittymistä.
Digitoday
Huono 0
mitenkähän suomessa saa 384kbit/s markkinoida laajakaistana? ruotsissa raja on 5mbit/s. sitä hitaammat eivät ole laajakaistoja.
e.o
Huono 0
Suomalaisella mobiililaajakaistalla 384kbit/s on jo mahtava suoritus. Kokeile mokkulalla nopeustestiä ison kaupungin keskustassa ja sana joka tulee mieleen ei ole laajakaista! Nopeus on yleensä alle 200kbit/s
O No
Huono 0
Eikä ole ihme, että yleistyvät, sillä mm. Sonera pakotti 53000 kiinteän verkon asiakastaan haja-asutusalueilla ottamaan mobiililaajakaistan kupariverkoissa kulkevan sijasta.
Muutoksen yhteydessä TeliaSoneran Suomen laajakaistaliiketoiminnasta vastaava johtaja Juha-Pekka Weckström valehteli näin: "Varmistamme asiakkaille kohtuuhintaiset ja vähintään yhtä hyvät telepalvelut kuin tällä hetkellä."
Hinnastoja vertailtaessa selviää, että langattomat laajakaistat ovat huomattavasti nykyisiä kiinteän verkon laajakaistoja kalliimpia eivätkä näin ollen varmasti tunnu suurimman osan mielestä kohtuuhintaisilta. Jos kohtuuhintaisuus on subjektiivinen käsite, niin samaa ei voi sanoa luvatuista vähintään yhtä hyvistä telepalveluista, sillä myöhemmin tiedotteessa selviää, että 1M nopeampaa langatonta laajakaistaa haja-asutusalueille ei ole saatavilla eikä tulossa ainakaan lähitulevaisuudessa. Tämä tieto ei varmasti vastaa yhtä hyviä telepalveluita niille nykyisille asiakkaille, jotka käyttävät 2M ja jopa nopeampia laajakaistoja kiinteässä verkossaan. Langattoman laajakaistan sopimusehtoja tarkastellessa silmiin ponnahtaa myös eräs toinen seikka, joka puuttuu kiinteistä laajakaistoista, nimittäin TeliaSonera pidättää oikeuden liittymän sulkemiseen, mikäli langattomalla laajakaistalla käytetään verkkoa tiedonsiirtämiseen yli 5 Gt datamäärän edestä kuukaudessa.
Sonera teki sen taas
Huono 0
Kiinteä datapaketti on käytännössä ainoa järkevä vaihtoehto, jos aikoo puhelimella nettiä käyttää. Eli se noin 10e/kk (384kb/s). Ei tuota juuri tietokoneeseen tule kytkettyä. Kuitenkin varmasti näissä luvuissa mukana.
en
Huono 0
Sonera pakotti jo? Ei kai vielä, aikaa on tietääkseni ensi vuoden loppuun, jolloin lankaverkot häviää. Ja jos muuta ei ole tarjolla palaan takaisin 2g verkon kautta tapahtuvaan hitaaseen liikennöintiin, en aio ottaa tuota 44¬/kk maksavaa @450 systeemiä. Eipä pitkään kestänyt tämä laajakaista kausi, vajaat viisi vuotta, kun alkoi loppu häämöttää.
ersavola
Huono 0
mitenkähän suomessa saa 384kbit/s markkinoida laajakaistana? ruotsissa raja on 5mbit/s. sitä hitaammat eivät ole laajakaistoja.

Suomessahan markkinat hoitavat tehokkaasti laajakaistainfran rakentamisen ja edulliset ja nopeat palvelut kuluttajille... or not. Tätä mantraahan taannoin hoettiin kun naureskeltiin Ruotsin valtion tuelle kuitujen vetämiselle myös syrjäkylille. Hupsista vaan ja Suomessa ollaankin tilanteessa, että ne vanhat kuparitkin vedetään syrjäseuduilta poikki ja tilalle tarjotaan vaan tätä mobiilia "laajakaistaa".

Ei se laajakaistalevinneisyys muutenkaan Suomessa kaksinen ole, jos rajaksi otetaan tuo 5 Mbps, joka ei sekään vielä mikään kovin laaja kaista ole. Sitten kun perusnopeus on 10/10 Mbps ja 100/100 Mbps on yleisesti saatavilla, voidaan alkaa puhua laajakaistoista.
spandex
Huono 0
Kaikki muut yhteydet pitäisi käytännössä unohtaa paitsi 10/10Mbit ja 100/100Mbit ja sitä nopeammat kuituverkkoiset >oikeat laajakaistayhteydet<. Kaikki resurssit pitäisi panostaa nyt niihin ja kiireesti ja kuituverkko pitäisi vetää kaikkialle. Tämän lisäksi langattomia yhteyksiä pitäisi toden teolla kehittää siten että nopeudet saataisiin kunnollisiksi ja hinnat kohtuullisiksi. Ja kohtuuhintainen ei todellakaan tarkoita mitään 50¬/kk luokkaa olevia hintoja vaan 30¬/kk ja alle.

Samalla kaikki muut yhteydet kuten DSL jne. pitäisi lopettaa ja jättää jo historiaan. Vain joissain erikoistapauksissa pitäisi käyttää muita vaihtoehtoja kuin valokuitua ja langatonta.
ABC
Huono 0
Kaikki muut yhteydet pitäisi käytännössä unohtaa paitsi 10/10Mbit ja 100/100Mbit ja sitä nopeammat kuituverkkoiset

Onko se kuitu itseisarvo? 10/10 voidaan toteuttaa perinteisellä puhelinkuparilla ja welholta tulee tänä vuonna markkinoille 100M kaapeliverkkoon (Euro-DOCSIS 3.0)
en
Huono 0
Onko se kuitu itseisarvo? 10/10 voidaan toteuttaa perinteisellä puhelinkuparilla ja welholta tulee tänä vuonna markkinoille 100M kaapeliverkkoon (Euro-DOCSIS 3.0)

Kuitu ensisijaisesti siksi, että sen kapasiteetti on suurempi kuin muiden tekniikoiden joten se riittää pitkälle tulevaisuuteen ja on myös parempi mitä vähemmän kirjavuutta tekniikassa on markkinoilla. Näin ollen myös hinnat saataisiin alhaisemmalle tasolle.

Kaapeliverkkokin on kyllä tosiaan ihan hyvä vaihtoehto ainakin vielä toistaiseksi siitä syystä että se on nykyään jo hyvin laajalle levinnyt ja tosiaan mahdollistaa myös nopeat yhteydet, mutta kyllä kuidun käyttöön ja sen laajamittaiseen levittämiseen pitäisi mielestäni pyrkiä ja muita tekniikoita alkaa karsia.

Pyrkimyksenä kuitenkin pitää olla mahdollisimman nopea ja halpa, sekä luotettava tekniikka ja lisäksi sellainen joka on mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen käyttökelpoinen, eli kapasiteetti pitää olla mahdollisimman suuri ja päivitysmahdollisuudet hyvät ja kuitu on siihen paras vaihtoehto.
ABC
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.