Nokia-kokemus tuottaa parhaita palkkoja

Olli-Pekka Kallasvuo on kolmen miljoonan euron mies.
Kuva: Petri Korhonen
4.4.2008 10:57 Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo ja Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos nostivat pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista eniten palkkaa viime vuonna, selviää STT:n selvityksestä
Nokian vetäjä kuittasi palkkaa ja palkkioita viime vuonna 3,4 miljoonaa ja Sammon pomo hieman vähemmän.
Kolmanneksi suurin palkkapussi oli hissiyhtiö Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhdalla, jolle maksettiin palkkaa ja palkkioita yhteensä 1,4 miljoonaa. Hän siirtyi Koneen vetäjäksi Nokialta.
STT:n selvityksen mukaan miljoonapalkkaan ylsi kahdeksan toimitusjohtajaa 30:stä markkina-arvoltaan suurimmasta pörssiyhtiöstä. Selvitys perustuu yhtiöiden vuosikertomuksissaan ilmoittamiin palkkoihin ja palkkioihin, joten mukana ei ole osakepalkkioita tai optioita.
Kallasvuon tilipussi paisui vuotta aiemmasta yli kaksinkertaiseksi, kun hänen saamansa tulospalkkiot nousivat selvästi. Lisäksi toissavuoden palkassa näkynee se, että Kallasvuo nousi Nokian toimitusjohtajaksi vasta kesäkuussa.
Sammon Wahlroosin palkankorotus oli maltillisemmat 3,4 prosenttia.
Kallasvuo ja Wahlroos ottivat selvän eron eniten tienaavien listalla.
Kallasvuon jälkeen reippaimmasta palkankorotuksesta pääsi suuryhtiöissä nauttimaan teräsyhtiö Outokummun Juha Rantanen. Hänen palkkansa kohosi toissavuotisesta lähes 60 prosenttia. Muita hulppeamman palkankorotuksen saivat myös Wärtsilän Ole Johansson, Ramirentin Kari Kallio ja Konecranesin Pekka Lundmark, jolla myös on Nokia-tausta.
Keskimäärin toimitusjohtajien palkankorotukset olivat 16 prosentin luokkaa.
STT:n tarkastelussa mukana olleen 30 toimitusjohtajan joukosta vain neljän tienestit heikkenivät edellisvuodesta.
Teleyhtiö Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila oli niiden joukossa, joiden palkka laski.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Intel valottaa palvelinhirmun speksejä
27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











