Nokia pistää ominaisuuksia tuubiin iPhonea vastaan

Sympian-Freak-blogi sanoo, että Nokia Tube on suurinpiirtein N73:n kokoinen.
9.4.2008 21:13 Verkkoon vuotaneiden tietojen mukaan Nokian Tube-puhelin on täynnä ominaisuuksia, joita iPhonessa ei ole. Virallinen Nokia ei Tubesta hiisku.
Tietoja Nokian Tube-koodinimellä kulkevasta kosketusnäytöllisestä puhelimesta tuli julkisuuteen, kun Forum Nokian johtaja Tom Libretto kertoi iPhonen vastaiskuksi uskotusta puhelimesta kehittäjätapahtumassa. Virallisesti Nokia ei puhelinta vielä ole julkistanut, eikä tulevia tuotteita kommentoida.
- Olemme kertoneet, että meiltä tulee vuoden toisella puoliskolla myyntiin kosketusnäytöllä varustettu puhelin. Se on S60-puhelin, joten se on täynnä monipuolisia ominaisuuksia, sanoo Kari Tuutti Nokian viestinnästä.
Tuutti kutenkin vahvistaa, että Libretton sanomisia on lehdissä lainattu oikein.
Libretto näytti kuvaa iPhonen näköisestä puhelimesta ja sanoi, että kyseessä on Nokian ensimmäinen kosketusnäytöllä varustettu laite. Libretto myös kehuskeli Nokian puhelinmyyntimäärien olevan moninkertaiset Appleen verrattuna.
Nokialla on ollut kosketusnäyttöjä internet-laitteissaan. Niiden kosketusnäytöt eivät ole olleet lähelläkään Applen iPhonen käytettävyyttä.
Libretton paljastuksen jälkeen tietoja Tubesta on tullut enemmänkin verkkoon. Merkittävimpänä erona iPhoneen pidetään puhelimessa todennäköisesti olevaa javaa.
Symbian-Freak-blogissa kertoo, että he ovat päässeet kokeilemaan Tubea. Sivuilta löytyy myös kuvia väitetystä puhelimesta. Blogin mukaan puhelimessa on reilun kolmen tuuman laajakuvanäyttö ja kamera.
Kosketusnäytössä on ominaisuus, joka antaa paremman tunnun näyttöön. Kyseessä voisi olla Nokian kehittelemästä haptisesta kosketusnäyttötekniikasta.
Puhelimissa ei olisi Applen suosimaa monikosketusnäyttöä, jota voi käyttää esimerkiksi kahdella sormella. Yhdessä kuvassa näkyy myös kosketustikku, jollaista käytetään Nokian N810-internet-laitteessa. IPhonea käytetään sormin.
Blogin tietojen mukaan puhelin on lähes samankokoinen kuin N73, ja siinä on 3G sekä gps-paikannus. Molemmat ovat ominaisuuksia, joita ei nykyisessä iPhonessa ole.
Blogin pitäjä sanoo tietävänsä puhelimen virallisen nimen, mutta ei paljasta sitä. Blogin tietoja ei ole vahvistettu missään ja yhtenä ristiriitana virallisen Nokian tietoihin on julkaisuaika. Blogin mukaan puhelin tulee myyntiin vasta ensi vuonna.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
AKEn it-urakka meni pahasti pieleen
27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (22)
" puhelin tulee myyntiin vasta ensi vuonna" -> hyvä verrata nykyisin markkinoilla olevaan iPhone malliin, varsinkin kun toimittajakaan ei liene välttynyt huhuilta, että iPhonen seuraava malli olisi tuloillaan kesäkuussa 2008 3g versiona. Ennen tuota Nokian ihmevekotinta saatetaan jopa nähdä iPhonen kolmas sukupolvi. Mene ja tiedä.
Mikrobitin mukaan Suomen iPhone pakottaa käyttämään Z-Mobile -palveluntarjoajan liittymää. En ole koskaan kuullutkaan moisesta, enkä viitsi alkaa muuttamaan koko liittymää yhden Applen puhelimen takia.
Taitaa vain olla niin, että Nokialla ei osata tasapainottaa käytettävyyttä ja ominaisuuksia.
Tokkopa S60 päälle liimattu tahmainen KYNÄkosketus pärjää käytettävyydeltään Applen sormenpäällä toimivalle sujuvalle monikosketukselle...
- tikulla törkittävät käyttäliittymä ei vedä vertoja sormelle ja multi-touchelle
- Tubessa on edelleen luokaton ja laho Symbian
Apple pesee Nokia mennen tulleen käyttöliittymän käytettävyydessä sekä ohjelmointirajapinassa. Symbian on painajainen ohjelmoijalle ja S60 UI ei ole kovinkaan innostava. OS X, objective C + XCode on yliverto Symbian + S60 + todella-riisuttu-C++:lle.
Käyttis vaihtoon ja uusi toimiva käyttöliittymä jossa on multi-touch ja se toimii sormella. Itse asisassa Apple liittymää voi helposti parentaa yhdellä kädellä käytetäväksi. Siis käyttäjä voisi valita kumpaa käyttää. Siinä olisi Nokialle innovaation paikka.
Tehkää oma käyttis, portatkaa Mono siihen ja ottakaa .NET kirjasto, C# ja työkalut (Visual Studio), toteuttakaa mobiili- ja kosketusnäyttölaajenukset. Siinä olisi eväitä sellaisen mahtialustan syntyyn joka pärjää iPhonelle, Androidille ja Windows Mobilelle.