Nokian ote nuorisosta lipsuu

Sulake myy globaalin kyselyn tutkimustuloksia myös kirjana.
16.4.2008 11:20 Matkapuhelin tulee yhä tärkeämmäksi teini-ikäisille ja sitä käytetään yhä monipuolisemmin. Samaan aikaan Nokian vahva ote nuorisosta näyttää lipsuvan.
Nokia säilytti habbolaisten keskuudessa asemansa suosituimpana matkapuhelinmerkkinä 15 maassa kaikkiaan 31:sta maasta. Selvityksen mukaan Sony Ericsson ja Samsung ovat kasvattaneet suosiotaan Nokian kustannuksella.
Nokia jää Sony Ericssonin
jalkoihin Britanniassa
Britanniassa sekä Sony Ericsson että Samsung arvostettiin Nokiaa korkeammalle. Sony Ericsson oli suosituin matkapuhelin myös Saksassa, Tanskassa ja Sveitsissä. Nokian vetovoima nuorison keskuudessa ei siis ole pysynyt yhtiön markkinaosuuden kasvun rinnalla.
Sulakeen uudessa Global Habbo Youth Survey –selvityksessä tutkittiin yli 58 000 Habbo Hotellin 11-18 –vuotiaan käyttäjän käytöstä ja mieltymyksiä. Vastaajia oli mukana 31 maasta. Sulake omistaa teini-ikäisten suosiossa olevan Habbo Hotel -virtuaalimaailman ja Suomessa erittäin suositun IRC Gallerian.
Edellisen kerran vastaava kyselytutkimus tehtiin puolitoista vuotta aikaisemmin. 250-sivuisesta raportista on julkistettu tietoja matkapuhelimen muuttuvasta roolista.
Mp3-ominaisuus
valloitti käyttäjät
Habbo-nuorista 71 prosenttia käyttää matkapuhelinta mp3-soittimena. Syksyllä 2006 luku oli vain 38 prosenttia. Eniten musiikkia kuunneltiin puhelimella Singaporessa, Italiassa ja Itävallassa. Näissä maissa noin 80 prosenttia habbo-nuorista käytti puhelimen mp3-soitinta.
Mielenkiintoista on, että mobiilin ihmemaiden joukkoon kuuluvien, tai ainakin kuuluneiden, Japanin ja Suomen nuoret kuuntelivat musiikkia puhelimesta kaikkein vähiten.
Matkapuhelimen ominaisuuksista käytettiin puhumisen jälkeen eniten tekstiviestiä. Sitä käytti 88 prosenttia vastaajista. 70 prosenttia ottaa puhelimella kuvia kun osuus vuonna 2006 oli 59 prosenttia.
Melkein kaksi kolmesta
pelaa kännykällä
64 prosenttia pelaa pelejä. Puolitoista vuotta aikaisemmin pelaajia oli 15 prosenttia. Neljännes vastaajista myös surfaa netissä, käyttää sähköpostia ja chattaa puhelimellaan.
Kyselyssä olivat mukana seuraavat maat: USA, Kanada, Britannia, Irlanti, Saksa, Ranska, Espanja, Italia, Portugali, Hollanti, Sveitsi, Itävalta, Belgia, Norja, Suomi, Tanska, Venäjä, Brasilia, Chile, Meksiko, Venezuela, Kolumbia, Argentiina, Dominikaaninen Tasavalta, Peru, Singapore, Japani, Malesia, Australia ja Uusi-Seelanti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat 10:46
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa 09:59
- Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja 09:11
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Area pilotoi uutta Officea Finnairille
09.02.2007 Microsoftin uudistaessa Office-tuoteperhettään Finnair lähti keväällä 2006 mukaan Microsoftin RDP (rapid development program) -beta-ohjelmaan selvittääkseen 2007 Office systemin konsernille tarjoamia hyötyjä. Pilottivaihe loppui lokakuussa.
Kolme vuotta sitten
SAP:n työntekijät haluavat pitää kesälomansa
09.02.2009 SAP:n johto aikoo jättää kesäloman säästöohjelmassaan väliin. Työntekijät eivät halua seurata esimerkkiä.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy 13:51
- S&P: Kreikalle ei riitä edes 70 prosenttia 21:15
- Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan 19:52
- Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta 20:38
- OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat 15:50
- Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy” 11:26
- Näin Elop vuosi sitten: Salolla on tärkeä rooli 11:15
- Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää 12:19
- Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää 15:47
- » Taloussanomat.fi
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e

Kommentit (11)
Sony-ericsson taas tekee hyvännäköisiä puhelimia, ja niissä on myös hyvä ominaisuuksia. Nokia taas keskittyy ihan vääriin asioihin... kännytelkkari, GPS? En ole vielä ymmärtänyt niiden tarpeellisuutta kännykässä! Jos puhut känykkään samalla kun navigoit, niin tuntuu vähän hankalalle koko konsepti.

Aluksi ajattelin, että iPhonekin on älytön, kun fyysisten näppäinten tarjoama ergonomia on niin paljon parempi kuin tasaisen lasipinnan. Mutta tämä logiikka ei tietenkään kestä kun vertailukohtana on Nokian tihruiset laattanäppäimet.
Sen lisäksi, että ovat tosiaan bugisia ja kaatuilevat. Jos Nokia on markkinajohtaja tällaisilla puhelimilla, kuinka huonoja kilpailijoiden puhelimet oikein voivat olla?
Entä HSDPA, N95 tuttu kaksiliuku näyttö, joka ainakin minulla on ennakkoluuloista huolimatta toiminut moitteettomasti. Entä 5megapixelin kamera ja tulevat FULL HD videointi ja OLED-näytöt..?
DVB-H ja GPS ovat uusia innovaatioita jotka vaativat mielestäni kehittämistä niin akkukestossa kuin käyttäjäystävällisyydessä.
No GPS on jossain e90:ssä aivan ylimainostettu, sen normaali navigointisofta on täysin käyttökelvoton ja lisäksi kaatuilee.
Ainoa hyvä käyttö GPS:lle on SportsTracker, jolla voi tallennella kulkureittejä esimerkiksi lomareissulla. Tosin kännyn GPS on älyttömän epätarkka ja vie älyttömästi virtaa ja ohjelma kaatuilee, mutta kuitenkin ihan hyödyllinen joskus.
Entä HSDPA, N95 tuttu kaksiliuku näyttö, joka ainakin minulla on ennakkoluuloista huolimatta toiminut moitteettomasti. Entä 5megapixelin kamera ja tulevat FULL HD videointi ja OLED-näytöt..?
DVB-H ja GPS ovat uusia innovaatioita jotka vaativat mielestäni kehittämistä niin akkukestossa kuin käyttäjäystävällisyydessä.
Kännykässä optiikkaa ei saada siihen kuosiin, että voisi vakavalla naamalla väittää oikeaa FULL HD videota saavansa. Nykyisillä megapikseleillä otetut kuvatkin ovat melko kuraa, ei niitä voi missään olosuhteissa verrata tavallisellakin digipokkarilla otettuihin kuviin. Kiva lelu, ei muuta
Ko. toiminnot syövät jo nyt akkua siihen tahtiin, että pitäisi kantaa koko ajan vara-akkua mukana, ei kiitos