Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myös hsupa laajenee

Elisan 3G-nopeutus käynnistyi

Kuva: Marja Airio/Lehtikuva

25.4.2008 17:32 Elisa kertoo käynnistäneensä 3G-verkkonsa nopeudennoston osana verkon investointisuunnitelmaansa. Verkon teoreettinen maksiminopeus tulee kasvamaan vaiheittain nykyisestä kahdesta megabitistä enimmillään viiteen megabittiin sekunnissa.

- [Nopeampi verkko] tulee tarjolle Saunalahden puolella näinä päivinä. Toisaalta verkko on käytettävissä täydellä nopeudella tukiaseman runkoyhteydestä riippuen. Päivitämme tällä hetkellä tukiasemiemme runkoyhteyksiä ethernet-yhteyksiksi kovaa vauhtia. Työ valmistuu syksyyn mennessä, tuotejohtaja Panu Lehti Elisalta sanoo.

Lisäksi Elisan 3G-verkkoon aiemmin tuotu hsupa-teknologia laajenee koko Elisan 3G-verkkoon. Yhtiön mukaan teknologia nopeuttaa erityisesti kuvien ja muiden tiedostojen siirtämistä verkkoon päin, mikä vauhdittaa esimerkiksi suurten sähköpostien lähettämistä.

Panu Lehden mukaan hsupa:n pitäisi vaikuttaa myös laajemmin yhteyksien käytettävyyteen.

- Se tarjoaa huomattavasti lyhyemmän siirtoviiveen. Sillä on merkitystä käytettäessä pieniä pakettikokoja, Lehti korostaa. Käytännössä hsupa:n pitäisi siis tehdä esimerkiksi nettisurffailusta ja verkkopelien pelaamisesta miellyttävämpää.

Hsupa vaatii tuen päätelaitteelta. Niitä ei vielä paljoa ole, ja sellaisten kohdalla puhutaan kännyköiden sijaan esimerkiksi pc-korteista.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

YouTuben perustajat uivat rahassa

10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.


Kolme vuotta sitten

Toimittaja pummaa maailmanympärysmatkan Twitterin avulla

10.02.2009 The Guardian -lehteen kirjoittava Paul Smith aikoo matkustaa mahdollisimman kauas kotoa pelkästään Twitterin käyttäjien hyväntahtoisuuden avulla.

.