Nokia hioo karttojaan Googlea vastaan

Nokia ei ole vielä saanut karttapalvelujaan muualle kuin matkapuhelimeen.
14.5.2008 13:58 Nokia valmistautuu kamppailuun internet-herruudesta Googlea vastaan. Ensimmäinen taisto käydään kartoilla.
Matkapuhelinvalmistaja Nokia on lähdössä tosissaan haastamaan internetjätti Googlen karttapalvelua Google Mapsia. Teknologialehti Wired pääsi vilkaisemaan Nokian Ovi-palvelun karttademoa.
Tietokoneella käytettävän karttapalvelun on tarkoitus toimia yhdessä matkapuhelimessa olevan karttasovelluksen kanssa. Karttapalvelun avulla voi muodostaa omia reittejään, kulki sitten autolla tai kävellen. Talletettua reittiä voi tarkastella tien päällä Nokian karttasovelluksella.
Nokian mukaan ensimmäisen version yhteistyö muiden sovellusten kanssa ei toimi. Suunnitelmia siihen suuntaan kuitenkin on. Googlen karttapalveluilla ei sen sijaan ole asiaa Nokian palveluihin.
– Yelp ja Twitter ovat mashupeja, jos he haluavat toimia meidän sovellusrajapinnan kanssa, niin hyvä. Mutta Google on kilpailijamme, Nokia-johtaja Michael Halbherr sanoi Wiredille.
Mash up on sovellus, joka kerää tietoa useasta eri lähteestä.
Nokian ja Googlen kartat eroavat myös siinä, että molemmat yhtiöt käyttävät eri tavalla karttayhtiö Navteqin karttasovelluksia. Nokia on ostamassa Navteqia, kunhan viranomaiset antavat luvan.
Wiredin arvioissa Nokian ja Googlen kilpailu tiivistyy siihen, miten yhtiöt haluavat tulevaisuuden tietojenkäsittelyn tapahtuvan.
Nokian visiossa ihmiset eivät tee sisältöjään tietokoneella ja sitten käytä niitä matkapuhelimella, vaan luovat sisällöt matkapuhelimella ja käytävät niitä tietokoneella yhteisöllisissä verkkopalveluissa, kuten Ovessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna
27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (9)
miten tämä eroaa nokia maksullisesta navigointi palvelusta?
voisi luulla että googlen lisennsimaksut kasvavat jonkun verran kaupan vahvistumisen jälkeen ;)
miten tämä eroaa nokia maksullisesta navigointi palvelusta?
Maksullinen sovellus osaa antaa reittineuvot ja liikennekamerat jne.
Että sarkaa riittää.
Vielä kun ampuisivat aurinkoon sen insinöörin, jonka mielestä oli hyvä idea siirtää latausliitin laitteen vasempaan kylkeen, niin maailma olisi parempi paikka. Eipä ole tuon takia löytynyt sopivaa autotelinettä jossa puhelinta voisi ladata, joten navigointikin on jäänyt hieman vähemmälle.
Näiden seikkojen takia puhelin täytyy nimetä uudelleen. Mokia N82 Black Invalid.
Tässä kilpailussa yhdistyvät sekä laite, että softa. Nokia hanskaa laitteensa tekniset speksit hyvin, mutta softapuolella ja palveluiden käyttökokemuksessa niin laitteissa kuin verkossa se on valovuosia Googlea jäljessä.
Ironista, että sähköposti on ollut Nokian puhelimissa jo vaikka kuinka pitkään fiitserinä, mutta vasta Googlen sähköpostisovellus teki mobiilisti sähköpostin seuraamisesta aidosti mielekkään käytää...
Sitäpaitsi Nokia on vain puhelinten kasausfirma. Eikä sen osakkeenkaan arvo ole vakaa -> keinottelun kohde -> ei kannata sijoittaa osakkeeseen.