Kännykkäproto välittää rakastavaisten kosketuksen
19.5.2008 09:09 Suomalaisen Provoken New Yorkin Designviikolla esittelemät prototyypit antavat esimakua siitä, miltä matkapuhelin saattaa näyttää neljän vuoden kuluttua. Maistiaisia annetaan robotiikan, sensoritekniikan ja kehittyneiden näyttöjen mahdollisuuksista.
Prototyypit perustuvat Provoken tekemään tutkimukseen matkapuhelinten trendeistä vuonna 2012. Tutkimuksen pohjalta yritys valmisti kolme eri konsepteja esittelevää toimivaa mallia.
Toimivuus tarkoittaa, että prototyyppeihin on luotu esiteltäväksi kunkin mallin omin juttu, mutta mitään ylimääräistä, kuten soittomahdollisuutta, ei mukana ole. "Feel" esimerkiksi mahdollistaa koskettamisen etänä. Provoken mukaan vaikkapa rakastavaiset voivat koskettaa puhelimen pintaa vastaanottajan tuntiessa sen omassa laitteessaan.
"Express" puolestaan vastaa ihmisten tarpeeseen ilmaista tunteitaan symbolien avulla. Laitteen koko pinta väreineen ja kuvioineen on muokattavissa tilanteen mukaan reaaliajassa. Kolmas proto "Share" helpottaa tiedonvaihtoa ja paikkasidonnaisen informaation tuottamista samanhenkisten ryhmien sisällä. Nyt luotu malli on räätälöity skeittareille.
Provoken pääjohtaja Mikko Kämäräinen myöntää, että näytillä olevat mallit saattavat antaa vähän harhaanjohtavan kuvan vuoden 2012 kännyköistä, koska esimerkiksi taipuvaisten näyttöjen luominen joustavan elektroniikan avulla ei luonnollisista syistä vielä tällä hetkellä oikein luonnistu, mutta neljän vuoden päästä oltaneen pidemmällä.
Ristiriitoja riittää
Suunnittelussa ollaan siirtymässä laitekeskeisyydestä käyttäjälähtöisyyteen.
- Useimmat yritykset keskittyvät edelleen pelkkiin tuotteisiin ymmärtämättä loppukäyttäjien tarpeita ja arvoja. Usein suunnittelu, käyttöliittymä, käytettävissä olevat palvelut ja mainoslupaukset tuntuvat olevan ristiriidassa, arvioi Janne Loiske, Provoken Strategics-osaston johtaja.
Esitys on osa Hardcore New Finnish Design -näyttelyä. New Yorkin Meatpacking Districtillä 17.–19. toukokuuta järjestettävän näyttelyn takana ovat Design Forum Finland, Suomen New Yorkin pääkonsulaatti ja Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutti.
Muotoiluyritys Provoke teki matkapuhelinmallit itse laajan alihankintaverkoston avulla saadakseen osat ja elektroniikan. Näyttelyn jälkeen prototyypit tulevat näytille Provoken toimistolle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- 7.2. Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia
- 7.2. Oracle haluaa lisää vakoilukorvausta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen
- 7.2. Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 7.2. Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Nokia Lumia saa valkoisen värin 15:33
- Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla 14:59
- Apple hakkasi Nokian ennätyksen 12:28
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maaliskuussa etsitään php-bugeja
08.02.2007 Trendiksi kohonneet bugikuukaudet saavat jälleen jatkoa. Maaliskuussa metsästetään php-ohjelmointikielen haavoittuvuuksia.
Kolme vuotta sitten
Saksan poliisi tutkii varkautta kyberavaruudessa
08.02.2009 Saksassa Bochumin poliisi on alkanut ensimmäistä kertaa tutkia rikosilmoitusta kyberavaruudesta. Fantasiapelin osanottaja väittää jonkun varastaneen hänen avatariltaan, pelihahmoltaan arvokkaita varusteita samoin kuin seitsemän miljoonaa Yangia pelirahaa.
Taloussanomat
- OECD: Suomessa jopa 300 turhaa kuntaa 16:42
- "Tsunami asuntomarkkinoilla" 12:41
- Komissio teki yllätysiskun Pohjolan sähköpörssiyhtiöön 20:28
- Esitys vuoti Iltalehdelle: Kuusi joukko-osastoa lakkautettava 21:07
- Kreikan neuvottelut venyvät loppumetreillä 21:16
- Kreikan euroero – "Grexitin" todennäköisyys 50 prosenttia 16:34
- Sadalla eurolla omakotitalo ja 1 500 eurolla oma asunto 17:01
- Lentopomo: Päästökaupasta voi seurata kostotoimia 20:02
- Juncker: Euroryhmä ei kokoonnu ennen torstaita 19:43
- Tapiola ja Lähivakuutus sopivat yhdistymisestä 14:56
- » Taloussanomat.fi














