Uudet puhelimien paikannuspalvelut pystyyn pienillä investoinneilla

19.5.2008 08:59 Puhelimen paikannukseen perustuvat palvelut voivat toteutua pienin investoinnein 3G-verkoissa, ilmenee ensi perjantaina tarkastettavasta väitöskirjasta.
Väitöskirjan mukaan paikannukseen perustuvien kaupallisten palveluiden laaja kirjo kattaa muun muassa mainonnan, pelit ja seurantapalvelut. Esteenä solukkoverkkopohjaisten paikannustekniikoiden laajalle käyttöönotolle on kuitenkin ollut niiden vaatimat muutokset radioverkkoihin ja mahdollisesti myös päätelaitteisiin.
Diplomi-insonööri Jakub Borkowski käsittelee väitöskirjassaan verkko- ja päätelaiteperusteisia, umts-verkossa mahdollisia paikannusmenetelmiä. Niiden hyvä paikannustarkkuus paikannukseen perustuville palveluille olisi mahdollista toteuttaa suhteellisen pienillä investointikuluilla ja toimintakustannuksilla.
Kaksi menetelmää
paikannuksessa
Borkowski esittelee uudet verkkoperusteiset paikannusmenetelmät, solutunnisteeseen ja etäisyysmittaukseen perustuvan menetelmän sekä tietokantamenetelmän. Nämä paikannusmenetelmät eivät vaadi muutoksia tukiasemalaitteistoihin eivätkä -ohjelmistoihin.
Borkowski tuo myös esille kaksi uutta päätelaiteperusteista paikannustekniikkaa, jotka käyttävät radiotien etenemisvaimennusta ja viivehajetta hyväkseen paikan määrittämiseen.
- Simulointeihin ja mittauksiin perustuvat havainnot osoittavat, että keskimääräinen paikannustarkkuus verkkoperusteisilla menetelmillä on alle 100 metriä. Se tyydyttää hätäkeskusjärjestelmien, kuten Euroopan 112 ja Yhdysvaltojen E911, asettamat minimipaikannustarkkuudet. Lisäksi se on riittävä lukuisille paikannuspalveluille, Borkowski sanoo.
Tutkimustulokset osoitavat myös radioverkkosuunnittelun ja -optimoinnin vaikutukset radioverkkojen suorituskykyyn ja samanaikaisesti paikannustarkkuuteen. Tämän vuoksi solukkoverkkopohjaisten paikannustekniikoiden tarkkuusvaatimukset tulisi ottaa huomioon jo radioverkkojen suunnitteluvaiheessa.
Borkowskin väitöstilaisuus pidetään ensi perjantaina.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia
11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (6)
Miten mahtaa toimia sisätiloissa?
Kaupallisten puheiden mukaan riippuu sisätiloista (mm. seinämateriaalista). GPS-hajasignaaleja pääsee myös sisätiloihin, jolloin paikannus avustettuna (A-GPS) saattaa olla mahdollista. Ei ole omaa kokemusta. Toinen vaihtoehto on lähiverkkoteknologioiden (tai verkkopaikannusmenetelmien) hyödyntäminen, joko erikseen lennossa vaihtaen, tai mieluummin yhdessä GPS-laskennan kanssa (ns. hybridi-malli).
Hmm... I STILL believe that just like the camera, embedded GPS chips in the mobiles will eventually become a more or less standard feature from mid-price terminals upwards. And after the GPS penetration becomes somewhat higher the Assistance will surely be provided.
The users of mid-to-high end terminals are likely to be more willing to pay for different LBS applications compared to the users of the cheaper models. Thus from the market perspective it is not important for the cheaper models to support e.g. GPS technology.
It is irrelevant whether the users pay for the apps at the time of purchase of the terminal or if they buy them from the aftersales market. Personally I am not a great believer in the success of the subscription based services provided by the mobile operators.
LBS market is already a great success - different personal navigation solutions provide enough proof for this.
Not sure I understand what you mean here... My belief is that the operators in markets like Finland have merely the role of a pipeline.