Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tutkijat tyynnyttelevät:

Kohututkimus raskausajan kännykkäkäytöstä ymmärrettiin väärin

Kuva: Marja Airio / Lehtikuva

21.5.2008 11:45 Paljon puhetta herättänyt tutkimus raskaana olevien naisten matkapuhelinkäytöstä tulkittiin lehdistössä virheellisesti, tutkimuksen tekijät harmittelevat.

Tutkimustuloksista on uutisoitu otsakkeilla, joiden mukaan kännykän käyttö raskauden aikana voi vakavastikin vahingoittaa lasta. Näin ei kuitenkaan voida väittää tämänhetkisten tulosten pohjalta, tutkijat korjaavat.

Kalifornian, Los Angelesin ja Tanskan Århusin yliopiston tutkijat ovat julkaisemassa heinäkuun Epidemiology-lehdessä tutkimuksensa, jossa yli 13 000 tuhannelta tanskalaisäidiltä kysyttiin heidän matkapuhelinkäytöstään raskauden aikana sekä lastensa käytöksestä ja nykyisestä kännykkäkäytöstä.

Tutkijat huomasivat, että raskauden aikaisesta matkapuhelinkäytöstä kertoneet äidit olivat törmänneet muita useammin myös käytösongelmiin lastensa kanssa. Mutta tuloksia ei voida pitää vielä lopullisina, tutkijat tyynnyttelivät ABC Newsin mukaan.

- Meidän mielestämme raskaana olevien naisten ei ole syytä olla kovin huolissaan löydöksistämme, tutkimuksen tekijöihin lukeutuva Jorn Olsen rauhoitteli.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.