Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Voimaan kesäkuun alusta

Presidentti vahvisti lain teletietojen tallentamisesta

Teleyritykset alkavat tallentaa viestintätietoja uuden lain perusteella.
Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva

26.5.2008 08:32 (päivitetty 08:39) Tasavallan presidentti on vahvistanut lain, jonka mukaan teleyrityksillä on velvollisuus säilyttää viestintätiedot 12 kuukauden ajan. Laki tulee voimaan kesäkuun alussa.

Sähköposti- ja nettipuhelutietojen säilyttämisen aloittamisessa on liikenne- ja viestintäministeriön mukaan vajaan vuoden siirtymäaika. Tiedot on tallennettava 15. maaliskuuta 2009 lähtien.

Säilytettävistä tiedoista käy ilmi muun muassa, kuka on soittanut puhelun tai lähettänyt sähköpostiviestin ja milloin se on tapahtunut. Säilytysvelvollisuus ei koske viestin sisältöä eikä verkkosivustojen selaamisesta kertyviä tunnistamistietoja.

Ministeriön mukaan teleyritykset säilyttävät lain mukaan vain sellaisia tietoja, joita ne nykyisinkin pitävät tallessa omaa liiketoimintaansa varten. Tallentamisvelvoitteella varmistetaan, että tunnistamistiedot ovat poliisin käytettävissä rikostutkinnassa. Viranomaiset vastaavat tietojen säilyttämisestä aiheutuvista kustannuksista.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Tasavallan presidentti on vahvistanut lain, jonka mukaan teleyrityksillä on velvollisuus säilyttää viestintätiedot 12 kuukauden ajan. Laki tulee voimaan kesäkuun alussa.
Digitoday
Huono 0
Olisi samalla voinut muuttaa Suomen perustuslain uudeksi nimeksi "Suomen joka reikään raiskattu perustuslakia".
Ehdottaja
Huono 0
Olisi samalla voinut muuttaa Suomen perustuslain uudeksi nimeksi "Suomen joka reikään raiskattu perustuslakia".

Täytyypä selata perustuslaki uudelleen.

Onhan se niin väärin, että rehellisten rikollisten mahdollisuutta harjoittaa ammattiaan huononnetaan jatkuvasti.
onko isoveli joka nurkan takana?
Huono 0
Onhan se niin väärin, että rehellisten rikollisten mahdollisuutta harjoittaa ammattiaan huononnetaan jatkuvasti.

Niin, puhelin, tuo rikollisten työväline.
Iso Veli
Huono 0
Kotimainen laki EU-direktiivistä on erikoinen. Direktiivin mukaan tiedot on säilytettävä 6kk-2vuotta, meillä maksimiaikaa ei ole säädetty.
Myöskään lainsäätäjä ei luota järjestelmään, sillä poliisin puheluita ei tallenneta.
Italian, Soneran, Kreikan ja tuore Saksan tapaus osoitavat että tietoja käytetään aina lopulta väärin. Uhreina ovat olleet poliitikot, virkamiehet, lehtimiehet, sotilasjohto ja yritysten henkilökunta. Tai kenties tavallisten tallaajien joutuminen uhriksi ei koskaan tule tietoon. On vaikea myöskään uskoa kaikkien tapausten paljastuvan.
Jezze90
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Microsoftilla koossa 10 000 patenttia

11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.

.