Nokia sai ison apurin yrityspuhelimiin

Ciscon pääjohtaja John Chambers auttaa Nokiaa hankalilla yrityspuhelinmarkkinoilla.
28.5.2008 15:00 Teknojättiläiset Nokia ja Cisco hakevat yhteisvoimaa yritysten mobiilijärjestelmien levittämisessä. Ajatuksena on saada yritysjärjestelmät toimimaan jouhevasti siitä huolimatta mitä verkkotekniikkaa käytetään. Nokialle yhteistyö voi antaa lisäapua Yhdysvaltojen hankalilla markkinoilla.
Cisco ja Nokia ovat kehittäneet yhdessä tekniikan, jonka avulla puhelu siirtyy saumattomasti verkkoteknologiasta toiseen.
Kyseessä on tekniikka, joka on puuttunut Ciscon tuotetarjonnasta. Nokia on toistaiseksi ainoa laitevalmistaja, jonka laitteissa Ciscon uusi tekniikka toimii.
Ajatusmallina on, että esimerkiksi toimistossa puhelin olisi yhteydessä internetiin langattoman lähiverkon kautta, silloin esimerkiksi puhelut olisivat halvempia internet-puheluita. Kun työntekijä marssii ulos toimistosta, matkapuhelin siirtyy käyttämään matkapuhelinverkkoa tai tulevaisuudessa esimerkiksi nopeita lte- tai wimax-verkkoja.
Tekniikka lyönee itsensä ensin läpi Euroopassa, missä älypuhelimien käyttö on yleisempää kuin muualla. Yhdysvalloissa kiinnostusta on, mutta Suomen Ciscon mobiilialan liittoumapäällikkö Olli Barskin mukaan mobiililaitteiden datakäyttö on Yhdysvalloissa vielä niin vähäistä, että mobiilipalveluille vasta luodaan odotuksia.
– Iphonen myötä datakäyttökin on siellä lisääntynyt, Barsk sanoo.
Nokia on maailman suurin matkapuhelinvalmistaja. Se hallitsee matkapuhelinmarkkinoita Aasiassa ja Euroopassa. Sen sijaan Yhdysvalloissa yhtiö on rämpinyt jo pitkään. Siellä se on jäänyt etenkin älypuhelimissa kanadalaisen Research In Motionin Blackberry-kännyköiden jalkoihin.
Cisco puolestaan on amerikkalainen internet-teknologian ikoni, jonka tuotteita löytyy useimmista internetliikenteen solmukohdista.
Cisco toimii siis internet-tekniikan ytimessä. Nokia taas tuntee päätelaitemarkkinan.
Cisco ja Nokia ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2004 lähtien.
Teknologiajättien tulevaisuuden ennusteet menevät siinä yhteen, että kumpikin uskoo maailman muuttuvan niin, että viestintä toimii jatkossa entistä enemmän internet-teknologialla. Samalla päätelaitteiden ja käytössä olevien radioteknologioiden määrä kasvaa jo yksittäisillä henkilöilläkin.
Ciscon yhdistettyjen viestintäratkaisujen johtaja Christopher Thompsonin mukaan Nokia on hyvä kumppani Yhdysvalloissakin.
– Nokian markkinaosuus on kasvamassa myös siellä, Thompson uskoo.
Yhdessä Thompsonin kanssa yhteistyötä esitellyt Nokian yritysratkaisujen johtaja Rauno Toivonen muistuttaa Nokian toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon taannoisesta lausahduksesta, jonka mukaan Nokian menestystä Yhdysvalloissa pitää odottaa kärsivällisesti.
Yhteistyön takana on jo pitkään nousussa oleva unified communications- eli yhtenäinen viestintäratkaisu -teknologia, jossa Cisco käy kamppailua suurten ohjelmistotalojen, kuten Microsoftin ja IBM:n kanssa. Nokian tavoitteena on tehdä matkapuhelimesta yritysten ensisijainen puhelin.
– Haluamme luoda strategian, jonka avulla työvälineet toimivat saumattomasti, kun työntekijät siirtyvät toimistosta ulos, sieltä autoon ja niin edelleen, Thompson sanoo.
Puheluiden lisäksi mukana kulkee myös muu tietokoneilla tapahtuva viestintä, kuten pikaviestintä, olotilatiedot ja jopa videoidut konferenssipuhelut.
Sovelluksien suhteen Cisco suosii puhelimen selaimella käytettäviä palveluja. Tämä vaatii tehokkaiden yhteyksien lisäksi turvallisuutta. Ciscolla ja Nokialla on ollut yhteistyötä suojattujen yhteyksien luomisesta matkapuhelimiin vuodesta 2004 lähtien.
Saumaton puhelunsiirto on saatavilla yrityskäyttöön tämän vuoden aikana. Järeä puhelinjärjestelmä soveltuu suuryrityksille. Tekniikka otetaan käyttöön Ciscon laitteilla. Yrityksen käyttämällä operaattorilla ei ole väliä.
Myöhemmin Ciscon mobiiliratkaisuihin on tulossa myös paikkatietoa eri lähteistä keräävä ja sitä hyödyntävä Context-Aware-ohjelma sekä mobiililaitteiden turvallisuutta parantavia ratkaisuja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä
11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













