Suomen mobiili-tv-kokeilusta kehkeytyi menestys

Käyttäjät pitivät mobiilitelevisosta.
30.5.2008 08:29 Juuri päättyneen Finnish Mobile TV -hankkeen perusteella mobiili-tv on perinteisen television jatke ja täydentäjä sekä ennen kaikkea käyttäjää viihdyttävä media, kertovat Tekes, VTT ja Elisa.
Forum Virium Helsingin koordinoiman Finnish Mobile TV -hankkeen päätöstilaisuudessa julkistettiin tulokset VTT:n kenttäkokeilusta, jossa 27 eri-ikäistä pääkaupunkiseudun asukasta käytti puolen vuoden ajan mobiili-tv:n kaupallisia ja uusia kokeiluvaiheessa olevia palveluja.
- Matkapuhelin on koko ajan mukana kulkeva ja päällä oleva henkilökohtainen päätelaite, jossa voidaan hyödyntää paikkatietoa. Niinpä ei yllätä, että myös mobiilitelevisiossa käyttäjiä kiinnostaa juuri sisällön paikallisuus, ajankohtaisuus ja henkilökohtaisuus. Mobiilitelevisiolla voidaankin
välittää tiedot tärkeistä uutisista ja tapahtumista hyvin nopeasti, sanoo tutkimuskoordinaattori Eija Kaasinen VTT:ltä.
Pääkaupunkiseudun eri-ikäisistä ihmisistä koottu käyttäjäpaneeli piti mobiilitelevisiota ennen kaikkea viihdyttävänä laitteena, mutta uutiset olivat käyttäjien mielestä kuitenkin mobiilitelevision kiinnostavin sisältö.
Mobiilitelevision kuvan ja äänen erinomainen laatu yllätti suuren osan testikäyttäjistä. Mobiilitelevisiolähetyksiä pystyi hyvin seuraamaan huomattavasti totuttua pienemmästä kuvasta huolimatta.
Mobiilitelevision käyttöönotto koettiin kaiken kaikkiaan vaivattomaksi ja lisäpalvelujen käyttöön omaksumista helpotti huomattavasti se, että tarjolla oli teksti-tv:n tapaisia tuttuja palveluita. Mobiilin tekstitelevision käytettävyyttä pidettiin jopa parempana perinteisen tekstitelevisioon verrattuna.
- Finnish Mobile TV -hankkeen aikana on tapahtunut selkeitä muutoksia videosisällön käyttötottumuksissa. Internetin kehitys antaa mobiilipuolelle runsaasti vaikutteita ja se myös sulautuu tulevaisuudessa yhä enemmän perinteisiin televisiopalveluihin. Siksi mobiilipalvelujen kehittäjien on syytä pitää erilaiset hybridiratkaisut ennakkoluulottomasti mielessään, korostaa Finnish Mobile TV -hankkeen vetäjä Jonas Kronlund Elisasta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (13)
tämän kanssa ei kyllä tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä. Floppi mikä floppi.
Mitens se Yle muka sponssaa kun eivät edes Ylen kanavat näy vielä mobiiliteeveessä.